Ruotsin MM-ralli päättyi Toyotan Elfyn Evansin voittoon. Ykkössija oli Evansille uran toinen. Kalle Rovanperä teki kolmossijalla historiaa.
LUE MYÖS: Rallipomo laukoi tylyä tekstiä suomalaiskuskin suorituksesta – "Ajaa melkein kuin Jari-Matti"
Evans voitti toiseksi sijoittuneen Hyundain Ott Tänakin 12,7 sekunnilla. 31-vuotias walesilainen saavutti edellisen ykkössijansa vuonna 2017 kotikilpailussaan.
Evansista tuli ensimmäinen Ruotsissa voittoa juhlinut brittikuski.
Toyota sai Monte Carlon tavoin toisenkin kuljettajan palkintokorokkeelle. Rovanperä tykitti viimeiselle pätkälle järisyttävää vauhtia ja ohitti tallikaverinsa Sébastien Ogierin. Kuusinkertainen maailmanmestari lähti päätöspäivään 0,5 sekuntia Rovanperän edellä, mutta hävisi 19-vuotiaalle ihmemiehelle päätöspätkällä 3,9 sekuntia ja putosi neljänneksi.
– Tiesin, että alkuosa on hidasta, vaikeaa minulle. En ole tottunut sellaiseen tällä autolla. Siinä menetin aikaa. Mutta annoin ihan kaikkeni. Eturenkaat ovat varmasti ihan loppu. Puskin yhä jäisellä osuudella, Rovanperä sanoi.
Rovanperästä tuli MM-rallihistorian nuorin palkintokorokkeelle yltänyt kuljettaja. Hän ylsi sinne toisessa MM-rallissaan WRC-auton ratissa. 19 vuotta sitten Ruotsissa voittoa juhlinut Harri-isä iloitsi poikansa suorituksesta Toyotan pilttuussa.
– Iskää jännittää! Kalle Rovanperä tokaisi Esapekka Lapille seuratessaan tv-lähetystä ja nähdessään isänsä seuraamassa Ogierin vetoa päätös-ek:lla.
LUE MYÖS: Kommentti: Kalle Rovanperän häikäisevään suoritukseen kätkeytyy myös jotain täysin luonnollista – Tommi Mäkisen lausunto saa kilpakumppanit kauhun valtaan
Rovanperä vei lopulta nimiinsä koko Power Stagen. Kyseessä oli hänen ensimmäinen pohja-aikansa MM-rallissa.
M-Sportin Lappi oli rallissa viides ja hänen tallikaverinsa Teemu Suninen kahdeksas.
– Oli todella vaikeaa, paljon mutaa. En hallinnut autoa. Se vain seilasi mudan päällä, mikä vei luottamusta, enkä puskenut enää lopussa. Tästä on hyvä jatkaa Meksikoon, Lappi sanoi.
Jari Huttunen oli Hyundaillaan nopein R5-kuljettaja ja vei nimiinsä WRC3-luokan. Yleiskilpailussa Huttunen oli 10:s ja sai näin yhden MM-pisteen.
Skodan Emil Lindholm oli kakkonen sekä R5-autoissa että WRC3-luokassa. Kolmanneksi nopein R5-kuljettaja, Citroënin Mads Östberg, oli WRC2-luokan ykkönen.
– Tuntuu mahtavalta. Kiitokset tallille ja Printsportille. He tekevät kovasti töitä. Minulla on vanha versio tästä autosta, mutta se tuntuu todella hyvältä, Huttunen sanoi.
Uudella i20-versiolla ajava, Hyundain junioriohjelmaan kuuluva Ole-Christian Veiby hävisi Huttuselle yli puoli minuuttia.
LUE MYÖS: Toyota on Ruotsissa kiinni jättipotissa, kylmäpäinen Tommi Mäkinen ei lipsu tiukasta linjastaan – "Annan heidän ajaa"
1. Kalle Rovanperä, Toyota 10:55,1 2. Thierry Neuville, Hyundai +3,7 3. Sébastien Ogier, Toyota +3,9 4. Ott Tänak, Hyundai +4,6 5. Esapekka Lappi, M-Sport +6,8 6. Elfyn Evans, Toyota +9,1 7. Teemu Suninen, M-Sport +18,8 1. Elfyn Evans, Toyota 1.11:43,1 2. Ott Tänak, Hyundai +12,7 3. Kalle Rovanperä, Toyota +20,2 4. Sébastien Ogier, Toyota +23,6 5. Esapekka Lappi, M-Sport +32,4 6. Thierry Neuville, Hyundai +33,8 7. Craig Breen, Hyundai +1:00,9 8. Teemu Suninen, M-Sport +1:24,5 9. Takamoto Katsuta, Toyota +1:59,6 10. Jari Huttunen, Hyundai (WRC3) +4:03,0 11. Emil Lindholm, Skoda (WRC3) +4:08,0