Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen ei aio sekaantua kuljettajiensa tekemiseen Ruotsin rallin päätöspäivänä ajettavalla Power Stage -erikoiskokeella.
LUE MYÖS: Tommi Mäkisen tiimin uusi tähti sai tallipäällikönkin hämilleen – "Kaikki ovat ihan huuli pyöreinä"
Kuljettajat joutuvat tuttuun tapaan puntaroimaan, minkä verran ek:n tarjoamien MM-lisäpisteiden eteen kannattaa ottaa riskiä.
Esimerkiksi rallia johtava Toyotan Elfyn Evans on niin kaukana muilta, ettei hänen tarvitse ottaa 21,19 kilometrin mittaisella rykäisyllä minkäänlaista riskiä, ellei hän välttämättä halua.
Toista MM-rallivoittoaan tavoitteleva Evans varmasti muistaa viime vuoden Korsikan-tapahtumat, kun hän lähti viimeiselle erikoiskokeelle 11,5 sekunnin johtoasemassa mutta rikkoi renkaansa ja putosi kolmanneksi.
Toisaalta Evans on ollut Ruotsissa niin ylivoimainen, että hyvän ajorytmin löytyessä hänelle tuskin löytyy pysäyttäjää myöskään sunnuntaina.
– Katsotaan, mitä sunnuntai tuo tullessaan. Olosuhteet ovat vielä tuntemattomat. Tällaisessa lämpimässä säässä voi olla vaikeaa, mutta toivottavasti löydämme saman rytmin kuin perjantaina ja lauantaina. Se on pitkä pätkä, ja meidän pitää keskittyä tekemiseemme samalla tavalla kuin tähänkin asti, Evans sanoi Toyotan tiedotteessa.
Toyotan pilttuussa Evansin tekemistä seurataan suurella mielenkiinnolla. Tallipäällikkö Mäkinen antaa 31-vuotiaalle walesilaiselle vapaat kädet toimia haluamallaan tavalla.
– Power Stagen katsominen tulee olemaan vaikeaa, mutta Elfynillä näyttää olevan kaikki hallinnassa. En ole huolissani hänestä. Hän oli lauantaina eri tasolla kuin muut. Näyttää siltä, että hänen luottonsa autoon vain kasvaa, ja hän on koko ajan vahvempi ja vahvempi. On hänestä ja Scottista (kartanlukija Martinista) kiinni, lähtevätkö he tavoittelemaan Power Stagelta täyttä pistepottia, Mäkinen linjasi.
LUE MYÖS: Esapekka Lappi hämmästeli hurjia olosuhteita – "Mutaa oli ihan perkeleesti"
Jännitys ei suinkaan rajoitu vain Evansiin, sillä Sébastien Ogier on rallissa kolmantena ja Kalle Rovanperä neljäntenä. Toyota-kaksikon ero on viimeiselle ek:lle lähdettäessä 0,5 sekuntia Ogierin hyväksi.
Mäkinen sanoo toimivansa tässäkin tapauksessa niin kuin hänen tapoihinsa kuuluu. Toyota-pomo kertoi ennen rallia MTV Urheilulle, ettei hän anna kuljettajilleen varsinaisia tallimääräyksiä kuin erittäin painavista syistä – jos silloinkaan.
– Annan heidän ajaa, ja heidän täytyy ajaa kovasti joka tapauksessa, koska heillä ei ole varaa hidastella.
Rovanperä kertoo lähtevänsä tekemään rallin viimeiselle erikoiskokeelle parhaansa noustakseen vielä Ogierin edelle, mutta hän ounastelee päätös-ek:n olevan hänelle ja kartanlukija Jonne Halttuselle vaikeampi pala kuin monille muille.
– Meillä ei ole siltä erikoiskokeelta yhtä paljon kokemusta kuin muilla, Rovanperä sanoi.
Kilpailun päättävä Likenäsin erikoiskoe on kuulunut Ruotsin rallin ohjelmaan kolmena viime vuotena, ja se on ajettu aina kahteen kertaan. Esimerkiksi Ogier on siis ajanut sen kuusi kertaa läpi WRC-autolla – aivan kuten Rovanperä MTV Urheilulle totesi.
Toisaalta nyt vallitsevien täysin poikkeuksellisten olosuhteiden johdosta Likenäs on täysin uusi maailma myös Ogierille. Ja samoin kuin Rovanperä, ranskalaismestari istuu Toyotan puikoissa vasta toisessa MM-rallissaan.
M-Sportin Esapekka Lappi on viidentenä, 5,4 sekunnin päässä Rovanperästä. Kuudentena olevan Hyundain Thierry Neuvillen ero Rovanperään on 9,9 sekuntia. Mäkisen leirissä varmasti toivotaan, että Lappi pystyisi pitämään Neuvillen takanaan, sillä se söisi Hyundailta kaksi MM-pistettä.
Toyota on tällä hetkellä nousemassa valmistajien MM-sarjan kärkeen muhkealla 40 pisteen potillaan.
Rallin päätös-ek ajetaan Suomen aikaa kello 13.18 alkaen.
LUE MYÖS: Suomalaiskuljettajilla huikea kamppailu luokkavoitosta Ruotsin MM-rallissa – "Luulen, että Jaki laittaa kaiken peliin"
1. Elfyn Evans, Toyota 1.00:38,9 2. Ott Tänak, Hyundai +17,2 3. Sébastien Ogier, Toyota +28,8 4. Kalle Rovanperä, Toyota +29,3 5. Esapekka Lappi, M-Sport +34,7 6. Thierry Neuville, Hyundai +39,2 7. Craig Breen, Hyundai +49,7 8. Teemu Suninen, M-Sport +1:14,8 9. Takamoto Katsuta, Toyota +1:37,4 10. Jari Huttunen, Hyundai (R5, WRC3) +3:39,1 11. Emil Lindholm, Skoda (R5, WRC3) +3:42,5 12. Mads Östberg, Citroën (R5, WRC2) +3:45,0 1. Ole Christian Veiby, Hyundai (R5, WRC2) 2. Östberg 3. Lindholm 4. Huttunen 5. Katsuta 6. Suninen 7. Breen 8. Neuville 9. Lappi 10. Rovanperä 11. Ogier 12. Tänak 13. Evans