JYPin toiveet pudotuspelipaikasta saivat kovan kolauksen, kun KalPa oli keskiviikon SM-liigan kierroksella kotonaan parempi maalein 3-2. Samalla KalPa katkaisi viiden ottelun mittaiseksi kasvaneen tappioputkensa.
KalPa paranteli voitolla asemiaan kamppailussa pudotuspelipaikoista. Kuopiolaiset nousivat 65 pisteeseen ja sijalle kahdeksan. JYP on nyt viiden pisteen päässä viimeisellä pudotuspelipaikalla kymmenentenä olevasta TPS:stä, joka hävisi keskiviikkona Tapparalle.
Maalittoman avauserän jälkeen KalPa iski ottelun toisessa erässä kaksi osumaa kahden minuutin tehohetkensä aikana. Maalit merkittiin Juuso Mäenpäälle ja Matyas Kanterille. Kasper Simontaival vei KalPan kolmannessa erässä jo kolmen maalin johtoon ennen kuin JYP heräsi taistelemaan. Jere Lassila osui viimeisen neljän minuutin aikana kahdesti, mutta kiri jäi vajaaksi.
Tappara taas terästä
Tappara näyttää selättäneen joulun jälkeisen kriisinsä. Keskiviikkona tamperelaisryhmä otti toisen peräkkäisen voittonsa, kun TPS kaatui Tampereella maalein 3-0.
Carter Camper ja Otto Somppi osuivat avauserässä, eikä TPS tästä enää noussut. Otto Leskinen laukoi loppulukemat kolmannessa erässä tyhjään maaliin TPS:n pelatessa ilman maalivahtia.
Tappara-vahti Christian Heljanko ansaitsi nollapelinsä 22 torjunnalla.
Tappara nousi voitollaan 85 pisteeseen ja Jukurien ohi sarjan kakkospaikalle. Keskiviikkona KooKoon vieraissa kaataneeseen sarjakärki Ilvekseen matkaa on seitsemän pistettä. Ilves on pelannut neljä ottelua Tapparaa enemmän. TPS:n tilanne on tukala. Joukkue roikkuu kiinni viimeisessä pudotuspelipaikassa kymmenentenä.
Nyman herkutteli hattutempulla
Kouvolassa Ilves otti viikon toisen voittonsa, kun KooKoo kaatui maalein 5-3. Tiistaina HPK:n jatkoajalla kaatanut sarjakärki kohtaa tällä viikolla vielä kahdesti Kärpät.
Keskiviikkoillan juhlittu sankari oli 19-vuotias Ilves-hyökkääjä Jani Nyman hattutempullaan. Nyman laukoi Ilveksen ensimmäisen, toisen ja viidennen osuman, joista viimeinen syntyi tyhjään maaliin KooKoon hakiessa kavennusta ilman maalivahtia.
LUE MYÖS: Sami Nikulta karmiva hassi
Ilveksestä maalinteossa onnistuivat myös Samu Bau ja Petr Kodytek. Eemeli Suomi kirjasi ottelussa kaksi syöttöpistettä. KooKoon Otto Paajaselle merkittiin kaksi maalia.
Nyman nousti kauden toisella hattutempullaan kauden maalisaldonsa 20:een ja nousi SM-liigan maalipörssin kakkoseksi. Kärjessä on Kärppien Teemu Turunen 21 maalilla.