Soini ja Kanerva pettyivät karvaasti Venäjän torpattua Thorsin jatkon Etyjissä

Ilkka Kanerva 2016
Astrid Thorsin valitsematta jättäminen jatkokaudelle Etyjin vähemmistövaltuutettuna on takaisku Suomelle ja Etyjille, sanoo kansanedustaja Ilkka Kanerva.Lehtikuva
Julkaistu 30.08.2016 11:32(Päivitetty 30.08.2016 16:08)

MTV UUTISET - STT

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) pitää tappiona sitä, ettei Astrid Thors saa jatkaa Etyjin vähemmistövaltuutettuna.

– Minä olisin halunnut, että hän jatkaa. Suomi olisi halunnut, että hän jatkaa.

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjiltä puuttuu tällä hetkellä vähemmistövaltuutettu, koska Venäjä ei halunnut, että Thorsin pestiä jatketaan kolmivuotiskauden jälkeen.

Sanomalehti Hufvudstadsbladetin mukaan Venäjää eivät miellyttäneet Thorsin lausunnot, joissa hän oli huolissaan tataarien ja Krimin tilanteesta.

Soinin mielestä Thors teki Etyjissä hyvää työtä ja rohkeita avauksia.

– Puhuin Thorsin puolesta ympäri Eurooppaa monessa maassa.

Soini lisää, että Etyjissä kaikkien maiden pitää kuitenkin olla yksimielisiä. Venäjän päätöstä tai syitä sille Soini ei tahdo kommentoida.

– Venäjän kanssa on keskusteltu, mutta Venäjä saa kommentoida itse omia päätöksiään, Soini sanoo.

Hänen mukaansa on vaikea arvioida, mistä Venäjän päätös kumpuaa.

Myös kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) sanoi aiemmin, että Thorsin valitsematta jättäminen jatkokaudelle Etyjin vähemmistövaltuutettuna on takaisku Suomelle ja Etyjille.

– Suomella ei ole liian monta paikkaa näissä kansainvälisissä elimissä, Kanerva sanoo.

Entinen Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtaja Kanerva kertoo, että Suomi on pyrkinyt taustakeskusteluissa kuukausien ajan edesauttamaan Thorsin uudelleenvalintaa.

Työn jatkajasta ei ole tietoa

Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Aila Paloniemi (kesk.) kiitteli Thorsin työtä ja pahoitteli sen saamaa päätöstä.

– Olen pahoillani, olen pettynyt. Me tarvitsemme jämäköitä, hyviä ihmisiä näinkin olennaisella paikalla kuin vähemmistövaltuutettuna.  

Kanervan mukaan ehdokkaita Thorsin seuraajaksi on, mutta päätöstä ei ole odotettavissa nopeasti.

– Vasta silloin, kun siitä löytyy riittävä poliittinen yhteisymmärrys.  

Katso aikaisemmat Etyjiin liittyvät videomme:

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

1:43img

1:17img

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat