Kansalaisaloite Venäjän konsulaatin lakkauttamiseksi Ahvenanmaalla sai allekirjoitukset täyteen, mutta ei näillä näkymin tule etenemään eduskunnassa
Kansalaisaloite ”Venäjän konsulaatin lakkauttaminen Ahvenanmaalla” sai keskiviikkona kerättyä vaadittavat 50 000 allekirjoitusta. Tämä tarkoittaa, että aloite voi edetä eduskuntaan, mutta eteneminen siellä tyssännee.
Kansalaisaloitteen perusteluissa todetaan, että ”Venäjän konsulaatti on lakkautettava Ahvenanmaalla. Suomen ollessa nyt Naton jäsen, kyseinen konsulaatti rajoittaa ja vaarantaa Suomen turvallisuuden.”
Ahvenanmaan kansanedustaja Mats Löfström toteaa MTV Uutisille, että hänen tulkintansa mukaan kansalaisaloite ei näillä näkymin voi edetä eduskuntakäsittelyyn asti, koska konsulaatin olemassaolo ei ole lainsäädäntöasia.
Samaa sanoo MTV:lle ulkoministeri Elina Valtonen (kok.).
– Se on toki eduskunnan asia päättää, ottaako se kansalaisaloitteen käsittelyyn. Yleensä on toki niin, että kansainvälisiä sopimuksia koskeva aloite ei etene edukunnassa. Toiseksi on toki se, että tässä ei edellytetä siltä osin lainsäädäntömuutosta, mikä olisi eduskunnan toimivallassa.
Venäjän Maarianhaminan-konsulaatti perustettiin talvisodan jälkeen 1940 Moskovan rauhansopimuksessa. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Suomi ja Venäjä päättivät jatkaa 1940 tehtyä Ahvenanmaa-sopimusta. Siksi konsulaattia ei voida lakkauttaa lakiteitse.
Ulkoministeriö valmistelee parhaillaan selvitystä, jossa käsitellään Venäjän Maarianhaminan-konsulaatin asemaa.
Kansalaisaloite on joko lakialoite tai ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä
Kansalaisaloite voi sisältää joko lakiehdotuksen tai ehdotuksen lainvalmisteluun ryhtymisestä. Aloite voi koskea myös voimassa olevan lain muuttamista tai kumoamista. Jos aloite tehdään lakiehdotuksen muotoon, sen tulee sisältää säädösteksti. Aloitteen tulee kohdistua yhteen asiakokonaisuuteen ja siinä tulee aina olla mukana perustelut.
Koska kyseinen kansalaisaloite ei koske lakialoitetta tai lainvalmisteluun ryhtymistä, sitä ei näillä näkymin voida käsitellä eduskunnassa.
Viime kaudella pari kansalaisaloitetta ei edennyt
Puhemies loppupeleissä päättää käsittelystä yhdessä puhemiesneuvoston kanssa.
Eduskunnasta kerrotaan MTV Uutisille, että esimerkiksi viime vaalikaudella puhemies ei vienyt eteenpäin paria kansalaisaloitetta.
Toinen koski hallitusohjelman kirjausta sukupuolineutraalista henkilönumerosta ja toisessa aloitteessa haluttiin estää ruuhkamaksujen selvittely.
Erillistä lakia ei voida säätää hallitusohjelman kirjauksista tai ruuhkamaksujen selvitysten keskeyttämiseksi, ja tämän takia kansalaisaloitteet eivät edenneet.
Lisätty ulkoministeri Valtosen kommentit 28.9. kello 16.50. Otsikkoon lisätty sanat "näillä näkymin" kello 17.35.
Jutussa luki aiemmin aloitteessa haluttiin estää Suomen Nato-jäsenyyden käsittelyn. Muutettu aloitteessa haluttiin estää ruuhkamakusjen selvittely. kello 18.00
Uusimmat
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys kello 12: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
Lataa lisää