Hannes Hynönen tuli koko kansan julkkikseksi vuoden 2014 Linnan juhlissa, jossa hän ilahdutti ihmisiä hauskoilla muisteluilla ja tanssitaidollaan. Hannes oli tuolloin 101-vuotias, mutta korkeasta iästään huolimatta ajatteli kirkkaasti ja oli epäsuomalaisen sosiaalinen.
Liisa Seppänen on tehnyt Hanneksen pitkästä elämästä kirjan Aika velikulta – Hannes Hynösen pitkä taival 1913-2015. Kirjasta saa paljon neuvoja, kuinka elää satavuotiaaksi ja sen ylikin.
Yksi pitkän iän salaisuus on kanssakäyminen kaikenikäisten ihmisten kanssa. Erityisesti naisia Hannes huomioi vielä satavuotiaanakin. Yksi hänen ihailujensa kohde oli presidentin puoliso Jenni Haukio, jonka hän oli tavannut huhtikuussa 2014 kansallisen veteraanipäivän pääjuhlassa Mikkelissä. Juttu oli luistanut ja saman vuoden joulukuussa kaksikko kohtasi uudelleen Linnan juhlissa.
"Kauniit naiset sykähdyttivät Hannesta Linnassakin. Kohokohta oli tietenkin jälleennäkeminen rouva Jenni Haukion kanssa. Hannes vakuutti, ettei pesisi poskeaan pitkään aikaan, jotta siinä säilyisi Jennin kosketuksen muisto", Liisa Seppänen kertoo kirjassa.
Hannes uppoutui juhlissa keskusteluihin muun muassa neljän naiskirjailijan kanssa ja vei Sofi Oksasen välillä tanssilattialle. Keskustelua käytiin ajan ilmiöistä ja kirjallisuudesta siihen saakka, kunnes kirjailijan puoliso arveli tulevansa mustasukkaiseksi.
Hannes Hynönen tanssitti Linnan juhlissa muun muassa Sofi Oksasta.
Hannes välitti ihmisistä
Hanneksen merkittävä luonteenpiirre oli sosiaalisuus. Hän ei välittänyt ristikoista tai sudokuista vaan ihmisistä. Hannes ei ollut kiinnostunut sosiaalisesta mediasta vaan halusi tavata ihmisiä nimenomaan kasvotusten.
Kun Hanneksen ystävä, seurakunnan kolmekymppinen naispappi muutti ulkomaille, Hannes opetteli skypettämään. Suora kontakti ihmiseen oli sähköpostiviestittelyä tärkeämpää.
Suomessa elää noin 800 satavuotiasta, mutta melko suuri osa heistä viettää hiljaista elämää palvelutaloissa ja laitoshoidossa. Hannes Hynönen asui omassa kerrostaloasunnossaan loppuun saakka muutaman viikon sairaalajaksoa lukuunottamatta.
Hannes kohtasi pitkän elämänsä aikana köyhyyttä, kuolemaa, kaksi sotaa ja sairauksia, mutta hän jaksoi pitää yllä valoisaa elämänasennetta, joka lieneekin ollut yksi merkittävä syy hänen pitkään elämänsä.
– Ei ilo tule itsestään, sitä pitää hieman kehrätä, Hannes kertoo Liisa Seppäsen kirjassa.
Vierailu veteraaniystävän Antti Luukkosen kotiin Puumalaan 4.11.2015 oli Hanneksen viimeinen kyläreissu (oikealla). Kuva: Kauko Juhamäki.
Myönteinen elämänasenne tärkeää
Sosiaalisuuden lisäksi myönteinen elämänasenne oli Hannekselle tärkeää. Maailmassa oli toki epäkohtia Hanneksenkin mielestä. Näistä pahimpia Suomea nykyaikana kohdanneita onnettomuuksia olivat Suomen EU-jäsenyys ja eurojen käyttöönotto mutta epäkohtien tunnustamisen jälkeen oli ajateltava positiivisesti.
Liisa Seppänen kertoo esimerkin Hanneksen positiivisuudesta: "Myönteisen elämänasenteen tärkeys oli tullut Hannekselle entistä kirkkaammaksi kävelylenkeillä toisen vanhuksen kanssa. Kilometrin lenkillä pyöri aina sama levy eli potpuri elämän ankeita muistoja Lapin sodasta alkaen. Jos Hannes yritti vaivihkaa siirtää huomiota esimerkiksi kauniiseen kesäpäivään, totesi lenkkikaveri ykskantaan, että Laatokan rannalla kesät olivat kauniita."
Galleria
Liikuntaa, ruoanlaittoa ja uuden oppimista
Myönteisyyden lisäksi pitää olla aktiivinen. Vaimonsa kuoleman jälkeen Hannes opetteli ruoanlaiton. Perunamuusin ja aamupuuron teon opittuaan hän jatkoi opiskeluaan vaikeampiin ruokalajeihin. Miniöiden puhelinavun tuloksena syntyi karjalanpaistia, kanankoipia ja marjakiisseliä.
Myös liikunta ja erilainen puuhastelu olivat Hannekselle merkittäviä asioita. Molemmat tärkeitä pitkän elämän ehtoja.
– Olen elänyt normaalia talonpojan elämää. Joka päivä pitää tehdä jotakin ja liikkua, jotta jalat pysyvät kunnossa, vaikka se vaatii huonolla säällä jämerää luonnetta.
Hannes asui viimeiset vuodet yksin Mikkelissä kerrostalon kolmannessa kerroksessa. Talossa ei ollut hissiä.
– Jos en pääse ulos, kävelen (kerrostalon) portaita edestakaisin, tavoite on vähintään 180 rappusta. Ja harmit pitää hylätä, niitä ei pidä suurennella, Hannes neuvoo Liisa Seppäsen kirjassa.
Vaikka Hannes ei ollut absolutisti, alkoholia hän käytti hyvin vähän. Kun hänen kerrostalonsa pihalla pikkupojat ihmettelivät, voivatko hekin elää yhtä vanhoiksi ja pysyä yhtä reippaina kuin teräsvaari, Hanneksella oli vastaus:
– No, ainakin kannattaa miettiä, ryhtyykö isompana polttamaan tupakkaa ja juomaan viinaa. Ne lyhentävät elämää ja pilaavat terveyttä.
Satavuotiaana koiranhoitajana
Hannes oli asunut suurimman osan elämästään maatilalla ja siksi kerrostaloasuminen oli hänelle uutta. Toisinaan Hannes joutui kerrostaloasunnossaan kuuntelemaan uuden asukkaan yksin jättämän koiran ulinaa.
Hannes ei kirjoittanut kiukkuista viestiä ilmoitustaululle vaan ilmestyi koiran omistajan ovelle tutustumaan "itkevään vauvaan". Hän pyysi koiraa luokseen hoitoon, kun koiran emäntä Tarja Ranta kävi töissä.
Kun Tarja palasi hakemaan koiraansa työpäivän jälkeen, ohjelmassa seurasi aina yhteinen iltateehetki. Kysäistyään kerran Hanneksen ikää Tarja oli pudottaa teekupin käsistään.
– Voi kauhistus, hänellä oli satavuotias dogsitteri lemmikkiä hoitamassa! Tarja oli huudahtanut.
Näin oli Hannes jälleen saanut uuden ystävän, tällä kertaa noin 70 vuotta nuoremman. Lopulta Tarja muutti toiselle paikkakunnalle ja lopulta Hannes sai kutsun Tarjan häihin - ja Tarja Hanneksen hautajaisiin.
Liisa Seppänen ihmettelee kirjassaan Hanneksen ystäväpiirin laajuutta varsinkin, kun suurin piirtein kaikki ikätoverit olivat kuolleet.
"Vieraskirjan perusteella, johon vain murto-osa vierailuista on kuitattu, Hanneksen sosiaalinen elämä näyttää uuvuttavan vilkkaalta. Kuinka hän jaksoi niin paljon vuorovaikutusta, kun nuoremmillakin tulevat rajat vastaan? Ehkä salaisuus oli aitoudessa. Roolin esittäminen käy työstä kenelle tahansa, mutta omana itsenään jokainen jaksaa olla."
Linnan juhlien jälkeen kymmenet tiedotusvälineet halusivat haastatella Hannesta. Hannekselle tehdyllä facebook-sivulla oli parhaimmillaan 70 000 seuraajaa ja jouluna hän sai suomalaisilta yli tuhat joulukorttia.
Huonoja asioita ei kannata muistella
Vaikka Hannes Hynönen oli kutsuttu Linnaan sotaveteraanin roolissa, itse sotaa hän ei halunnut muistella. Kysyttäessä hän kertoi jotain mutta muutoin ikävät muistot ja rintamamieskavereiden kaatumiset oli parempi siirtää muistoissa taka-alalle.
Vuoden 2015 presidentin uudenvuodenpuhetta katsellessaan Hannes yllättyi. Presidentti Sauli Niinistö mainitsi hänet ja hänen elämänasenteensa esimerkillisenä tapana nähdä maailmaa.
"Jotenkin niin häntä ymmärsin, että hyvän elämisen osaaminen vaatii itsetuntemusta. Että mittaa muilta odottamansa siihen, mitä itse tekee. Että muistelee mukavat, mutta tietää ikävät. Tai että näkee, ettei sitä nyt olla toinen toistaan kummempia, mutta yhdessä vahva voima."
Vasta 102-vuotiaana Hanneksen tahti alkoi hiipua. Hän huomasi, että kerrostalon kolmanteen kerrokseen noustessa oli välillä levättävä. Kotona tapahtui myös kaatumisia, mikä johti siihen, että Hannes hyväksyi pitkin hampain kotihoitajien käynnit luonaan. Ennen pitkää oli edessä saattohoito.
Johannes Hynönen, joka oli syntynyt 10.1.1913 Selänpään torpan savusaunassa, heräsi elämänsä viimeiseen aamuun Mikkelin keskussairaalassa 30.11.2015. Hän joi aamukahvinsa, kävi vuoteelleen lepäämään, sulki silmänsä ja kuoli. Hän oli elänyt hyvän elämän ja tehnyt monta ihmistä iloiseksi.
Artikkeli perustuu Liisa Seppäsen keskiviikkona julkaistuun kirjaan Aika velikulta - Hannes Hynösen pitkä taival 1913-2015 (Otava 2017).