Liisa Seppänen: Aika velikulta - Hannes Hynösen pitkä taival 1913-2015 (Otava 2017)
Linnan juhlista 2014 julkisuuteen ponnahtaneesta sotaveteraani Hannes Hynösestä on kirjoitettu elämäkerta, joka on samalla kertomus Suomen satavuotisesta itsenäisestä historiasta.
Hynönen syntyi Selänpään torpan savusaunassa tammikuussa 1913 ja kuoli 102-vuotiaana 2015 Mikkelin keskussairaalassa. Syntymä- ja kuolinvuosien väliin mahtui harvinaisen pitkän elämä, jota varjostivat köyhyys ja nuorena koettu sota. Muutoin elämä näyttää soljuneen samaan tapaan kuin itsenäinen Suomikin, vaikeuksien kautta voittoon.
Suomen ja suomalaisten vaurastumista kuvaa hyvin se, että torpparin pojaksi syntynyt Hannes eläkkeelle päästyään innostuu vaimonsa kanssa matkustelemaan. Kielitaidottoman pariskunnan pisin matka suuntautui Kanadaan saakka.
Liisa Seppänen kirjoittamassa elämäkerrassa on hienolla tavalla yhdistetty pienviljelijän oman elämän tapahtumat Suomen historiaan. Kirjan luvut on jaoteltu presidenttien toimikausien mukaan.
Hynönenhän syntyi tsaari-Suomeen mutta sen jälkeen ehti elää jokaisen nykyisen presidentin toimikausina. Elämän yksi huippuhetki oli varmaankin vuoden 2014 Linnan juhlat, jossa Hynönen valloitti suomalaisten sydämet puheliaisuudellaan ja sosiaalisuudellaan.
Kirja alkaa torpparielämän esittelyllä. Johannes eli Hannes syntyi savusaunassa perheen seitsemänneksi lapseksi. Tuon ajan lapsista yli kymmenen prosenttia kuoli imeväisiässä ja miesten elinajanodote oli vaivaiset 43 vuotta.
Vaikka Suomessa oli perustettu kouluja jo 1850-luvulla, Hanneksen kotipaikkakunnalla Mikkelin lähistöllä oli vain kiertokoulu. Hannes kävi tällaista epäsäännöllistä koulua neljän vuoden aikana. Yleinen oppivelvollisuus astui voimaan vasta vuonna 1921.
Äiti kuoli Hanneksen ollessa 10-vuotias. Kuolinsyy oli turberkuloosi, joka oli hyvin yleinen tappaja vielä sodan jälkeenkin.
Hannes oli sotaveteraani mutta hän ei kovin paljon halunnut puhua sodasta. Elämänohjeena oli nähdä asioiden hyvät puolet ja unohtaa huonot. Sotatapahtumat oli parempi unohtaa tai jättää vähälle käsittelylle.
Hannes ei pitänyt Suomen liittymisestä Euroopan unioniin, koska katsoi Suomen menettäneen tuolloin itsenäisyytensä. Euroja hän kutsui koko loppuelämänsä markoiksi, koska ei halunnut luopua itsenäisen Suomen rahoista. Nämäkin murheelliset asiat Hannes muutti myönteiseksi sanomalla, että vaikka itsenäisyys lähti, se ei kuitenkaan lähtenyt sodan seurauksena eikä kenenkään hänen pojistaan tarvinnut kuolla tämän takia.
Kirja on oiva Suomi 100 -tematiikkaan sopiva elämäkerta. Minua häiritsee kuitenkin se, että muutoin asiallisessa kirjassa kerrotaan ikään kuin totena, että ihmiset voivat nähdä enneunia. Mielestäni näistä sotaa ja muita kamaluuksia ennustavista "ennenunista" voidaan hyvin kertoa mutta ei niin, että kirjoittaja itse pitää niitä faktana - kysehän on kuitenkin niin sanotuista vanhan kansan uskomuksista.
Kansan rakastaman sotaveteraanin tahti hiipui vasta lopussa.