Ex-kansanedustaja Jyrki Kasvi jäi yksin kysymysten kanssa – sai lääkäriltä tylyn diagnoosin: "Syöpä mikä syöpä"

2:28img
Jyrki Kasvi sai lääkäriltä tylyn diagnoosin. Hän kertoo, miten käsitteli tunteita, joita syöpä nosti pintaan.
Julkaistu 05.05.2019 10:50

Meeri Männikkö

meeri.mannikko@mtv.fi

Entinen kansanedustaja Jyrki Kasvi sai diagnoosin virtsarakonsyövästä 15 vuotta sitten. Kasvi kuvaili Studio-ohjelmassa karua kohtaamistaan diagnoosin antaneen lääkärin kanssa.

Jyrki Kasvi on joutunut kasvokkain kuolemanpelon kanssa yhä uudestaan uusiutuneen syövän myötä. Diagnoosin hetkellä, hän ei kuitenkaan osannut tuntea pelkoa. Tilanne herätti sen sijaan pelkkää tyrmistystä.

– Aha, syöpä mikä syöpä, Kasvi kertoo urologin todenneen tähystyksen yhteydessä.

Tämän jälkeen lääkäri poistui paikalta ja jätti Kasvin yksi kysymystensä kanssa. Hetken päästä hoitaja tuli tiedustelemaan, oliko Kasvilla kotona ketään vastassa. Tämän jälkeen Kasvi ajoi itse autolla kotiin.

Ensimmäinen suru tuli vasta seuraavana päivänä

Ajatukset elämän rajallisuudesta heräsivät ajallaan. Pelko oli vahvasti läsnä erityisesti silloin, kun ei hän ei vielä tarkkaan tiennyt kuinka paha tilanne on.

Ensimmäinen suru diagnoosin tähden tuli vasta seuraavana päivänä. Videolla Kasvi kertoo, kuinka hän kohtasi syövän mukanaan tuomat tunteet.

– Toinen asia, mistä piti olla huolissaan, oli läheisten pelot ja huolet. Perheenjäsenille se on vähintään yhtä pelottava tilanne, Kasvi sanoo.

Studio MTV3-kanavalla tänään klo 22.35 

Tuoreimmat aiheesta

Syöpä