Kanye West kieltäytyy esiintymästä Coachella -festivaaleilla, ellei Billie Eilish pyydä anteeksi.
Laulaja Billie Eilish, 20, nousi otsikoihin keskeytettyään keikkansa, koska yleisössä seisseillä faneilla vaikutti olevan hengitysvaikeuksia.
Silminnäkijöiden mukaan yksi hengitysvaikeuksista kärsineistä faneista saatetiin sivuun ja toiselle fanille turvamiehet toimittivat inhalaattorin.
Eilish toteaa someen levinneillä videoilla, odottavansa, että yleisössä on kaikki okei, ennen kuin hän jatkaa keikkaa.
Kaikki eivät tulkinneet Eilishin elettä kuitenkaan sydämelliseksi. Räppäri Kanye "Ye" West nimittäin koki, että Eilishin sanat oltiin tarkoitettu kuittailuksi räppäri Travis Scottille, jonka keikalla Astroworld-festivaaleilla kuoli kaikkiaan kymmenen ihmistä.
Kuolemantapauksiin johtanut tilanne sai alkunsa ihmismassan työnnyttyä kohti esiintymislavaa, jolloin yleisössä syntyi paniikki. Scottia on kritisoitu siitä, että tämä jatkoi keikkansa loppuun, vaikka yleisössä oli täysi kaaos päällä.
Lue myös: Paljastuiko Kylie Jennerin ja Travis Scottin pojan nimi? Oudot vihjeet herättävät epäilyksiä
Ei aio esiintyä, ennen kuin Eilish pyytää anteeksi
Kanye West julkaisi omalla Instagram-tilillään kuvan, jossa lukee, että Billie Eilish olisi mollannut Travis Scottia keikallaan sanoessaan, että odottaa, että yleisössä kaikki on ok, ennen kuin hän jatkaa.
West kirjoitti julkaisun alle pitkän tekstin, jossa pyytää Eilishiä pyytämään anteeksi sekä Scottilta että miehen keikalla kuolleiden konserttivieraiden omaisilta. Westin mukaan Scottilla ei ollut aavistustakaan, mitä yleisössä tapahtui keikan aikana ja oli hyvin tolaltaan tapahtuneesta.
West toteaa myös, että Scott nähdään hänen kanssaan Coachella-festivaaleilla, mutta West ei aio esiintyä, ennen kuin Eilish on pyytänyt sanojaan anteeksi.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Eilish ja West on kummatkin kiinnitetty tulevien Coachella-festivaalien pääesiintyjiksi.
– En sanonut kirjaimellisesti mitään Travisista. Autoin vain fania, Eilish vastasi Westin julkaisuun sen kommenttiosiossa.
Lähde: People
Lue myös: Uuteen suhteeseen siirtynyt Kanye West hämmentää jälleen – anelee perheensä yhdistymistä somessa: "Jumala, ole kiltti"
Katso myös: Tällainen sirkus syntyi kun Kanye West ja Donald Trump tapasivat Valkoisessa talossa
1:19