Suomalaisia koskettaneesta tsunamista tulee kuluneeksi 20 vuotta 26. joulukuuta 2024. Tuttu tv-toimittaja näki hädän ja kauhun.
MTV Uutisten entinen kirjeenvaihtaja Kari Lumikero oli ensimmäinen suomalainen toimittaja, joka raportoi paikan päältä tsunamin tuhoista Thaimaassa. Hän matkusti alueelle heti katastrofin jälkeen ja on kuvaillut kohtaamaansa tilannetta "helvetin esikartanoksi".
Kaikki ne ennakkotiedot, jotka Lumikerolla lentokoneeseen hypätessä oli, murskaantuivat välittömästi Phuketiin päästyä.
– Uutisissa todettiin, että nekin kolme suomalaista, jotka olivat kateissa, ovat löytyneet. Eli mitään hätää ei ollut. Sitten tulin siihen todellisuuteen Phuketin lentokentälle, joka oli täynnä pelastautuneita uhreja, Lumikero muistelee Huomenta Suomen lähetyksessä lähes 20 vuotta myöhemmin.
Joukossa oli paljon suomalaisia, jotka olivat menettäneet passinsa, rahansa ja osa perheenjäsenensä.
– Siellä ihmiset makasivat lattialla pyyhkeiden päällä, jotkut kävelivät keppien kanssa. Hirvittävä hätä.
Lue myös: MTV:n ex-kirjeenvaihtaja Kari Lumikero oli ensimmäisenä suomalaistoimittajana todistamassa tsunamin kauheuksia – "Se oli helvetin esikartano"
Lumikero teki heti lentokentällä paljon haastatteluja. Moni myös tunnisti tutun tv-toimittajan, ja lähestyi Lumikeroa omatoimisesti.
Vettä kolmen kilometrin päässä rannasta
Todellisuus valkeni seuraavina päivinä, kun tietoja kadonneista ja kuolleista suomalaisista alkoi tulla. Suomalaisia menehtyi 179. Heistä viisi jäi kadoksiin. Kaikkiaan kuolonuhreja on kirjattu lähes 228 000.
Itse tsunamia päällä Lumikero ei paikan päällä todistanut. Hän on kuitenkin haastatteluissa kuullut ja videoilta nähnyt, mitä tsunamin iskiessä tapahtui.
– Eräskin uima-altaassa ollut nainen kertoi, että kun vesi tulee rantaan, tuntuu että uima-allas muuttuu pesukoneeksi, kun jättimäinen massa pyörittää ihmistä siellä.
Tsunamiaalto ei rajoittunut vain rantaan, vaan jatkui pitkälle viidakkoon.
– Mittasimme, että vesi oli jatkanut matkaa matalaa rantaa pitkin kolmeen kilometriin asti. Sinnekin ajautui ihmisiä, jotka joutuivat viettämään liikuntakyvyttöminä käärmeiden keskellä tuntikausia ennen kuin heidät pelastettiin.
Kuuntele Kari Lumikeron haastattelu kokonaan artikkelin videolta.