Tallipäällikkö Tommi Mäkinen vakuuttaa, että Toyotan rallitallin pääpaikka ja pääosa toiminnoista säilyvät edelleen Jyväskylän Puuppolassa. Ilta-Sanomat uutisoi keskiviikkona, että Toyota olisi siirtämässä merkittävän osan toiminnastaan Viroon.
- Meillä on Virossa projekti meneillään, mutta pääpaikka tulee tulevaisuudessakin olemaan siellä missä se nyt on. Autot suunnitellaan ja tehdään edelleen Suomessa, Mäkinen kertoi STT:lle.
Logististen syiden takia Toyota perustaa Viroon toisen toimipaikan.
- Meillä on viisitoista rekkaa ja yhdeksän nuotitus/harjoitusautoa, joita ei kannata joka kerta kuljettaa Puuppolaan. Jatkossa sitten katsotaan, voisiko mahdollisesti joitain huoltotoimenpiteitäkin tehdä Virossa, Mäkinen jatkaa.
- Puuppolaan on tehty hyvät olosuhteet suunnitteluun ja autonrakentamiseen.
Jyväskylän kaupunki on ollut tietoinen Toyotan hankkeesta perustaa toinen toimipaikka Viroon.
- Tämä oli meillä tiedossa, että Toyotan logistiikkaa ollaan siirtämässä Viroon. Tiesimme myös sen, että suunnittelu ja tuotekehitys säilyvät Puuppolassa, Jyväskylän kaupungin hankejohtaja Anne Sandelin sanoo.
Merkittävä työnantaja
Toyotan rallitalli on Keski-Suomessa merkittävä työnantaja, ja sen palveluksessa työskentelee yli sata ihmistä.
- Osa käy töissä maailmalta, ja tietysti riippuu aina ajankohdasta, paljonko väkeä on töissä pääpaikassamme, Mäkinen avaa isohkon yrityksen toimintaa.
- Ralli on osa jyväskyläläistä ja keskisuomalaista identiteettiä, ja olemme ylpeitä, että Mäkinen on saanut tallin tänne. Talli on iso työpaikka ja hyödyntää alueen teknologiaosaamista. Pidämme mielellämme toiminnan täällä, Jyväskylän kaupungin hankejohtaja Sandelin kertoo.
Toyota on menestynyt ensimmäisellä kaudellaan mainiosti. Jari-Matti Latvala on MM-sarjassa neljäntenä, Juho Hänninen yhdeksäntenä ja Esapekka Lappi kymmenentenä. Lappi voitti kaksi viikkoa sitten Suomen MM-rallin. Tällä viikolla MM-sarja jatkuu Saksassa.
Juttua täydennetty klo 14.38: Lisätty Anne Sandelinin kommentit