Jääkiekon SM-liigan ympärillä on viime vuosina toistunut keskustelu joukkuemääristä, ja tikunnokkaan on nostettu erityisesti tuoreimpana pääsarjaan nostetut Jukurit, KooKoo ja Sport. C Moren asiantuntijat Karri Kivi ja Sami Kapanen puolustavat vahvasti näiden seurojen asemaa SM-liigassa.
SM-liigassa on ollut viime vuodet 15 seuraa. Vaasan Sport nostettiin pääsarjaan kaudeksi 2014–15, kouvolalainen KooKoo perään 2015–16 ja Mikkelin Jukurit 2016–17. Aika ajoin kaikkien näiden seurojen ja usein vähintään yhden niistä asema SM-liigassa on julkisessa keskustelussa kyseenalaistettu. On puhuttu tiuhaan, etteivät kaikki nämä seurat ansaitsisi olla liigatasolla.
KooKoo on pelannut kolmikosta viime vuosina vahvimmin. Kesken jääneellä kaudella 2019–20 se oli runkosarjan lopussa yllätyksellisesti viides ja viime kaudella sen perään KooKoo sijoittui yhdeksänneksi.
Sport on nähty kahdesti pudotuspeleissä 10. sijalta – viimeksi viime kaudella. Jukurit ei ole sen sijaan vielä onnistunut pudotuspeleihin yltämään, mutta ei ole toisaalta jäänyt mikään kausi jumboksi.
Tämä sesonki on ollut varsinkin KooKoolta ja Sportilta vahva. Molemmat ovat pyörineet kärkisijoilla, ja KooKoo on tällä hetkellä peräti piikkipaikalla. Sport on hieman syyskauden edetessä pudonnut mutta on kahdeksantena. Jukurit on puolestaan tällä haavaa tiukasti taistelussa pudotuspelisijoista, nyt sijalla 11, ja siltä nähtiin hiljattain viiden ottelun voittoputkikin.
Sami Kapanen ja sittemmin Porin Ässien päävalmentajaksi palannut Karri Kivi esittivätkin lauantaina tiukat puolustuspuheenvuorot tuoreimpien nousijaseurojen puolesta. Kapanen esitti merkittäviä huomiota myös KalPan aiemman esimerkin kautta.
Kivi jatkoi keskustelua painavasti.
– Miten voi sanoa, että joku ei ansaitse tällä hetkellä paikkaa Liigassa? En ole ymmärtänyt koskaan sitä keskustelua, Kivi ärähti.
Kivi pureutui kriittisessä kannanotossaan siihenkin, mitä edellisten vuosien menestysseuroilta on nähty. Katso keskustelu ylälaidan videolta.