Nainen tuomittiin sakkorangaistukseen tämän kolaroitua pyöräilijän kanssa aiheuttaen tälle vakavat vammat. Hovioikeus ei heltynyt antamaan lupaa jatkokäsittelylle.
Onnettomuus sattui Raisiossa vuonna 2022. Nainen oli varhain aamulla kääntynyt henkilöautolla Allastieltä Kuninkaanväylälle. Samaan aikaan vastakkaisesta suunnasta oli kevyen liikenteen väylää pitkin ajanut mies, joka jatkoi suojatielle ja pyörätien jatkeelle.
Autolla liikkunut lehdenjakaja kertoi olleensa viemässä autoa yövuoron jälkeen huoltoon ja joutuneensa kääntyessään matalalla paistaneen auringon häikäisemäksi. Hän ei huomannut pyöräilijää ja törmäsi tämän kylkeen.
Mies lensi pyörän selästä ja häneltä murtui ainakin yläleukaluu ja nenäluu. Lisäksi hän menetti viisi etuylähammastaan.
Lue myös: Tällainen on polkupyöräilijöiden turvallisuustilanne – iso osa turmista jää pimentoon
Oikeus: "Autoa ei voi sokkona kuljettaa"
Nainen kertoi oikeudessa aloittaneensa miehen auttamisen välittömästi. Hän myös selvitti läheisen yrityksen kanssa sitä, voisiko kaupunki tehdä risteyksestä turvallisemman niin, että näkyvyyttä pyörätielle parannettaisiin esimerkiksi pensaita poistamalla.
Oikeus kiinnitti huomiota siihen, että todisteiden valossa näkyvyys pyörän tulosuuntaan oli esteetön, ja pyöräilijä oli pukeutunut kirkkaan värisin ja hyvin erottuvin vaattein. Pyörän nopeus ei ollut poikkeuksellinen, vaikkakin kohtuullisen kova.
Auringon häikäisemäksi joutuminen ei poistanut vastuuta liikenneonnettomuudesta.
– Kun selvää on, että autoa ei varsinkaan suojatietä lähestyttäessä voi sokkona kuljettaa, häneltä on näissä olosuhteissa edellytettävä korostettua huolellisuutta, hidastamista tai tarvittaessa pysähtymistä, mikä sekin tallenteelta ilmenevän perusteella olisi ketään muuta vaarantamatta ollut mahdollista, tuomiossa todetaan.
Lue myös: Nyt parannetaan pyöräilyoloja – "Pyöräilyä ei mielletä osana liikennejärjestelmää"
Tuomiossa katsotaan myös, että suojatietä ylittävän pyöräilijän väistämisen laiminlyönti on niin keskeisen liikennesäännön vakava rikkominen, että tekoa on syytä pitää törkeän huolimattomana. Nainen tuomittiin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Oikeus kuitenkin katsoi, että kyse oli yksittäisestä ja hetkellisestä virheestä. Sen vuoksi nainen tuomittiin vammantuottamuksesta syyttäjän vaatiman törkeän vammantuottamuksen sijaan.
Oikeus totesi erikseen arvostavansa sitä, että syytetty oli auttanut uhria ja ryhtynyt toimiin risteyksen turvallisuuden parantamiseksi. Näillä asioilla ei kuitenkaan ole vaikutusta teon rikosoikeudelliseen arviointiin. Oikeus silti katsoi, että ne on jossain määrin aihetta ottaa huomioon rangaistusta määrätessä.
Lue myös: Autoilija kääntyi ja pyöräilijä kaatui, mutta kuka sai sakot? – "Todella hurjan näköinen tilanne"
Yli 2500 sakot, hovioikeus ei ottanut käsiteltäväksi
Vuonna 1971 syntynyt nainen tuomittiin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta 60 päiväsakon rangaistukseen. Hänen tuloillaan se tarkoitti 2580 euron rangaistusta.
Nainen valitti tuomiosta hovioikeuteen. Hän vaati syytteiden hylkäämistä ja toissijaisesti törkeän liikenneturvallisuuden rikkomisen lieventämistä perusmuotoiseksi liikenneturvallisuuden rikkomiseksi.
Hovioikeus katsoi kuitenkin joulukuussa, että naiselle ei myönnetä jatkokäsittelylupaa. Hän voi hakea vielä valituslupaa korkeimmasta oikeudesta.
0:14
Lue myös: Läheltä piti -tilanne tallentui poliisin kameraan – ylikomisarion mukaan turhan monella autoilijalla väistämissäännöt ovat "pahasti hukassa"
MTV osallistui poliisin pimeiden pyörien ratsiaan – poikkeuksellinen video saavutti supersuosion
Katso, kuinka pyöräilijä sai poliisilta oppitunnin liikennesäännöistä
Juttua tarkennettu 31.1.2024 kello 5.14: Jutussa ollut lauseesta "Samaan aikaan vastakkaisesta suunnasta oli kävelytietä pitkin ajanut mies, joka jatkoi suojatielle ja pyörätien jatkeelle" kävelytie muutettiin selvyyden vuoksi kevyen liikenteen väyläksi.