Karut kuvaparit Israelin kahdesta eri todellisuudesta: Ivanka Trump hymyilee selfiessä kun Gazan kaistalla kannetaan haavoittuneita

Jerusalem ja gaza 3
Julkaistu 15.05.2018 18:46

Veera Pennanen

veera.pennanen@mtv.fi

Yhdysvaltain uusi Israelin-suurlähetystö avattiin eilen maanantaina Jerusalemissa. Jo ennen suurlähetystön siirtämistä Tel Avivista Jerusalemiin, Israelin ja palestiinalaisten konfliktin ytimeen, ennakoitiin, että siirto tulee aiheuttamaan levottomuuksia. 

Voit liikuttaa pääkuvaa tarttumalla siihen kiinni. 

Vasemmalla pääkuvassa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin neuvonantajatytär Ivanka Trump, joka osallistui maanantaina suurlähetystön avajaisiin Jerusalemissa.

Oikealla kuvassa palestiinalaisprotestoijat kantavat haavoittunutta naista Gazan kaistalla. Tämänhetkisten tietojen mukaan tuhannet ovat loukkaantuneet Gazan rajan tuntumassa. 

3:40img

Savua ja selfieitä

Gazalaiset ovat osoittaneet mieltään Israelin rajalla jo useita viikkoja. Eilinen maanantai 14. toukokuuta oli kuitenkin verisin päivä israelilaisten ja palestiinalaisten välillä sitten Gazan sodan vuonna 2014.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen. 

Jerusalem ja gaza

Ihmiset ottivat itsestään kuvia uuden lähetystön edustalla suurlähetystön avajaisissa maanantaina 14. toukokuuta. Lähetystö sijaitsee Arnonan naapurustosssa Jerusalemissa (vas). Palestiinalaismielenosoittaja heiluttaa köyden pätkää Gazan kaistan tuntumassa. Israelin armeija on perustellut kovia otteitaan rajojensa turvaamisella. 

Trump ilmoitti tunnustavansa Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi ja siirtävänsä Yhdysvaltain lähetystön kaupunkiin joulukuussa 2017. Päätöstä on kritisoitu laajalti.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen. 

Jerusalem ja gaza 2

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu (toinen vasemmalta) vaimonsa Sara Ben-Artzi kanssa sekä Yhdysvaltain presidentti Trumpin tytär Ivanka Trump (ensimmäinen oikealta) puolisonsa Jared Kushnerin kanssa osallistuivat lähetystön avajaisiin. Presidentti Trump esitti tilaisuudessa videotervehdyksensä. Gazan protesteissa on tämänhetkisten tietojen mukaan kuollut yli 60 henkeä. 

Arvioiden mukaan Yhdysvaltain toimiminen Lähi-idän rauhanvälittäjänä ei ole mahdollista saati uskottavaa. Suurlähetystön avajaisissa puhuneen Trumpin vävyn Jared Kushnerin mukaan avajaispäivä tullaan muistamaan, kun alueelle on saatu rauha. 

– Kun alueelle on saatu rauha, tulemme muistamaan tämän päivän siitä, että alkoitimme tämän matkan juuri tänään, Kushner sanoi The New York Timesin mukaan. 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen. 

Jerusalem ja gaza 3

Israelin ja Yhdysvaltain edustajat ottivat selfieitä suurlähetystön avajaisissa eilen. Yhdysvallat on puolustanut Israelin voimatoimia alueella. Sen sijaan esimerkiksi YK ja ihmisoikeusjärjestöt ovat tuominneet Israelin toimet. 

Tänään tiistaina tulee kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun Israelin valtio perustettiin.

Samalla 700 000 palestiinalaista joutui jättämään kotinsa. Gazassa järjestetään tänään kuolleiden palestiinalaisten hautajaisia. Arvioiden mukaan levottomuuksia on odotettavissa alueella myös tänään. 

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat