Karvas takaisku: yleisurheilun olympiavoittaja ei pysty kisaamaan Tokiossa

25.2DH1XHY
Taoufik Makhloufi juoksi kaksi vuotta sitten Dohan MM-kisoissa 1 500 metrillä hopeaa.
Julkaistu 26.07.2021 19:21

MTV URHEILU – STT

Algerialainen keskimatkojen juoksija Taoufik Makhloufi ei osallistu Tokion olympialaisiin. Syy Makhloufin poisjääntiin on polvivamma, kertoo Algerian uutistoimisto APS.

– Yritin viivytellä lopullista päätöstä mahdollisimman pitkään. Nyt minun on kuitenkin pakko kuunnella kehoani ja polveani, joka on häirinnyt jo pidempään valmistautumistani, aivan kuten sairastamani koronavirus viime vuonna, Makhloufi sanoi.

Makhloufi, 33, voitti vuonna 2012 Lontoossa olympiakultaa miesten 1500 metrin matkalla. Riossa 2016 algerialaisjuoksija saavutti puolestaan olympiahopeaa 800 ja 1500 metrin matkoilla.

Tuoreimmat aiheesta

Tokio 2020