Katariina Souri teki huomion Trumpista: "Rouva Harrisin nauru pelottaa herra Trumpia"

Katariina Souri julkaisi pohtivan tekstin sosiaalisessa mediassa. 

Taiteilija Katariina Souri kertoo Instagramissaan tehneensä huomion Donald Trumpista  ja Yhdysvaltojen presidenttipelistä.

Pitkässä postauksessaan Souri kirjoittaa kiinnittäneensä huomiota Trumpin toistuvaan kritiikkiin varapresidentti Kamala Harrisin naurusta.

– Ääneen nauravia naisia on kritisoitu iät ja ajat. Nainen ei saisi nauraa sydämensä pohjasta, eikä olla kovaääninen tai avoimesti vihainen. Ääneen nauraminen leimataan merkiksi hulluudesta ja typeryydestä, kovaäänisyys ja vihaisuus taas nähdään epämiellyttävänä aggressiona ja etenkin naiselle luonnottomana käytöksenä, Souri kirjoittaa.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä!

Souri pohtii postauksessaan miksi erityisesti naisten pitäisi hävetä näyttää tunteensa. Hän myös kertoo, ettei ole koskaan nähnyt Trumpin nauravan ääneen ja vapautuneesti.

– Trump virnuilee ja on lähinnä ivallisen sarkastinen, eikä vaikuta koskaan riemukkaan iloiselta.

– Mitä tämä kertoo hänestä? Jokainen tehkööt omat päätelmänsä, mutta selvää on, että rouva Harrisin nauru pelottaa herra Trumpia, Souri napauttaa.

Sourin mielestä nähtävillä on, että Harris osaa etevästi nauraa Trumpille. Hän kirjoittaakin naurun olevan paras ase pohjimmiltaan epävarmaa ja suuruuskuvitelmien paisuttamaa ihmistä vastaan.

– Kamala Harris on loistava esikuva meille naisille, jotka haluamme nauraa, Souri lopettaa.

Monet Sourin seuraajista kommentoivat pohtivaa kirjoitusta.

– Ihana kirjoitus, kansanedustaja Maria Guzenina kirjoittaa.

– Sydämen pohjasta nauraminen on ihanan vapauttavaa ja riemullista, yksi kommentoi.

– Hän on myös hyvä esikuva meille miehille, toinen hehkuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat