Kateissa olevat henkilöt työllistäneet poliisia tänä kesänä Itä-Suomessa – näin poliisi neuvoo pitämään huolta läheisistä

Kateissa olevat henkilöt ovat työllistäneet poliisia tänä kesänä Itä-Suomessa. 

Kesäkuun aikana, ennen juhannusta, Itä-Suomen poliisilla on ollut 89 kadonneen etsintätehtävää, joista iästä tai jostain sairaudesta johtuvia tehtäviä on ollut 44.

Poliisi muistuttaa tiedotteessa, että katoamisia voi ennalta estää tai kadonneen löytymistä helpottaa huolehtimalla esimerkiksi ikääntyneen tai muistisairaan henkilön valvonnasta pitämällä häneen tiivistä yhteyttä sekä varmistamalla, että hänellä olisi aina ladattu puhelin mukana. 

Eritoten ikäihmisiä ja lapsia tulisi opastaa matkapuhelimen käytössä ja sen mukana pitämisessä.

Jos käytössä on älypuhelin, poliisi kannustaa lataamaan siihen 112 Suomi-sovelluksen ja opastamaan sen käyttöön. 

Älypuhelimessa kannattaa laittaa päälle paikannussovellus ja huolehtia, että sijaintitiedot pääsee itse näkemään. 

Esimerkiksi muistamattoman henkilön vaatteeseen, lompakkoon tai muualle voi kiinnittää tiedon, josta poliisi pystyy selvittämään hänen henkilöllisyytensä. 

Mahdollisuuksien mukaan on hyvä pysyä kartalla siitä, missä ikääntynyt liikkuu. 

Esimerkiksi marjastamaan tai sienestämään lähtiessä on syytä pyytää ilmoittamaan lähtö, reitti ja oletettu paluuaika.

Muistisairaudesta kärsivien kohdalla valvonta tulisi olla mahdollisimman tiivistä, koska katoaminen voi tapahtua hyvin nopeasti ja yllättäen, mökkiolosuhteissa esimerkiksi vessareissulla. 

Muistisairaalle voi myös hankkia paikantavan rannekkeen tai vastaavan laitteen, jonka avulla hänen liikkeitään voi seurata. 

Tällöin tulee huolehtia, että laite on henkilöllä käytössä myös yöaikaan.

Ilmoitus kadonneesta mahdollisimman nopeasti

Poliisi pyytää soittamaan hätänumeroon 112 mahdollisimman nopeasti, jos ikäänynyt tai muistisairas henkilö ei palaa kotiin tai sovittuun paikkaan eikä häneen saa yhteyttä. 

Ilmoituksessa tulee olla mahdollisimman tarkat tiedot henkilön iästä, kuvaus vaatteista, viimeisin tunnettu sijainti ja terveystiedot. 

Poliisi aloittaa henkilön etsinnän heti, kun kadonnut tiedetään kyvyttömäksi huolehtimaan itsestään tai käsillä on hengen ja terveyden vaara. 

Hätäetsinnässä etsittävän odotetaan olevan elossa ja avun tarpeessa välittömästi katoamisen jälkeen. 

Poliisi priorisoi tehtävän korkealle ja käyttää siinä kaikkia tarkoituksenmukaisia keinoja henkilön löytämiseksi mahdollisimman pian. 

Hätäetsintää jatketaan yhtäjaksoisesti niin kauan, kuin etsittävän voidaan olosuhteet huomioon ottaen odottaa olevan vielä elossa ja avun tarpeessa. 

Poliisi tekee etsinnässä yhteistyötä muiden viranomaisten ja esimerkiksi vapaaehtoisen pelastuspalvelun kanssa.

 

 

Lue myös:

    Uusimmat