Moni pitää huonekasveistaan huolta jo liiankin kanssa. Useat niistä kun kestävät pientä laiminlyöntiä.
Kellertävät lehdet, homeinen multa, kitulias kasvu. Huonekasvien huoltajat saattavat valitettavan usein törmätä tilanteeseen, jossa rakkaan sisäkasvin vointi romahtaa eikä se näytä enää ollenkaan samalta kuin ostettaessa.
Huonekasvin elinvoimaan vaikuttavat monet tekijät. Well+Good-sivuston haastattelemat asiantuntijat listasivat yleisiä virheitä, joihin ihmiset sortuvat kasviensa kanssa.
1. Et karsi kasviasi
Kuolleiden ja nuutuneiden lehtien ja kukkien karsiminen antaa huonekasville elinvoimaa, vinkkaa ammattipuutarhuri Susan Spanger. Karsiminen edistää uusien kukintojen syntymistä ja lehtien rehevöitymistä.
Kuolleiden, ruskeiden ja velttojen lehtien leikkaaminen kannattaa suorittaa katkaisemalla huono osa pois aivan lehden varren yläpuolelta. Kukintoja karsiessa leikkauskohdaksi kannattaa valita kukinnon alaosa. Leikkaamiseen sopivat tukevat ja puhtaat sakset.
2. Huolehdit kasvista liikaa
Huonekasvit ovat kovempaa tekoa kuin moni luulee. Sisäkasvit sietävät myös hieman heitteillejättöä ja saattavat jopa nauttia siitä, kertoo kasviasiantuntija Erin Marino. Erityisesti pimeinä talvikuukausina moni trooppinen huonekasvi vaipuu horrokseen, jolloin niiden vedentarve vähenee ja ne pudottavat lehtiä. Asiasta ei kannata huolestua eikä ryhtyä ylimitoitettuun pelastusoperaatioon.
Lue myös: Uskotko tähän yleiseen harhaluuloon huonekasveista? Tutkimus lyttää: ”Kasvit ovat mahtavia, mutta…”
3. Käytät liikaa lannoitusaineita
Lannoitteiden antaminen huonekasveille silloin tällöin voi edistää niiden elinvoimaisuutta, mutta liikalannoitus on kasveille yhtä haitallista kuin ravinteiden puutoskin.
Lannoitteita kannattaa antaa huonekasville vain silloin, kun se ei tahdo kasvaa, sanoo Spanger. Hyväkuntoiselle kasville voi antaa kotitekoisia lannoitteita. Kokeile kasteluun vaikkapa väljähtänyttä soodavettä tai kananmunien keitinvettä. Kukkamultaan voi myös sekoittaa kahvinporoja ja sokeria tai munankuoria.
4. Et vaihda kasvisi multia
Moni kasvi selviää hyvin ilman vuosittaista mullanvaihtoa, mutta silloin tällöin se kannattaa siirtää uuteen multaan ja ruukkuun. Uusi multa ja isompi ruukku antavat sisäkasville kasvuvoimaa.
Merkkejä mullanvaihdon tarpeesta ovat pieneksi jäänyt ruukku, joka on täynnä juuria. Uudeksi ruukuksi kannattaa valita hieman entistä suurempi ruukku, jotta kasvilla on jälleen tilaa kasvaa. Liian isoon ruukkuun kasvia ei kannata uudelleenistuttaa, sillä se lisää liikakastelun ja juurien homehtumisen riskiä.
Kevät on paras aika sisäkasvien mullanvaihdolle.
5. Annat kasviesi pölyyntyä
Jos huomaat kasviesi lehtien pölyyntyminen, on aika ryhtyä viherpeukalon siivoustalkoisiin. Pöly voi vahingoittaa kasvia, sillä se tukkii lehtien pinnalla sijaitsevat pienet huokoset, mikä vaikeuttaa kasvin hengitystä.
Kasvin lehdet kannattaa pestä kostealla liinalla tai pehmeällä harjalla, jos lehdet ovat nukkaiset.