Katso, kuinka helposti auto lähti suoralla tiellä käsistä Etelä-Suomen hirmukelissä – Bemarin pyörähtelyn lisäksi kymmeniä kolareita pääväylillä

Sankka lumisade on haitannut tiistain tieliikennettä merkittävästi. Varsinkin Uudellamaalla poliisi on raportoinut kymmenistä liikennetehtävistä.

Itä-Uudenmaan poliisin mukaan se on tiistaina iltapäivään mennessä saanut tiedon jo ainakain kolmestkymmenestä liikennetehtävästä.

Esimerkiksi Vantaalla on tapahtunut lukuisia kolareita. Vantaan Martinlaaksossa sillalta suistuneen rekan vakavasti loukkaantuneen kuljettajan pelastustyöt hänen ulos saamiseksi kestivät useita tunteja ennen kuin hänet saatiin ulos.

Myös Turunväylällä Espoossa on sattunut kymmenien ajoneuvojen onnettomuus, kun usean auton peräänajo on katkaissut liikenteen. Turunväylän onnettomuudessa on tapahtunut loukkaantumisia.

Jutun videolta voit myös katsoa MTV:n kuvaajan tallentaman vaaratilanteen. Punainen BMW-henkilöauto lähti suoralla tiellä käsistä huolestuttavan helposti.

Lue myös:

    Uusimmat