Miten sujui aamun lumikaaos Helsingissä poliisin näkökulmasta?

Aamun sakea lumipyry sekoitti Helsingin liikennettä torstaina 18.1.

Torstaiaamu alkoi pääkaupunkiseudulla kunnon lumimyräkässä, ja tällä oli auttamattomasti vaikutuksia myös alueen liikenteeseen. 

Helsingin poliisin johtokeskuksesta kerrotaan MTV Uutisille, että torstain myräkän myötä Helsingin seudulla on tapahtunut viimeisen kahdentoista tunnin aikana ainakin 15 erilaista kolaria, joista 4 on ollut luonteeltaan hieman suurempia. 

Vakavilta henkilövahingoilta on ainakin toistaiseksi vältytty.

Kolareista 11 on ollut pienempiä peräänajoja tai sellaisia, joissa on osuttu toista autoa kylkeen. Osallisina kolareissa on ollut henkilöautoja, pakettiautoja ja raskasta liikennettä. 

Eniten torstain myräkkä aiheutti vaikeuksia raskaalle liikenteelle. Kerroimme aiemmin, kuinka tielle jumiutunut rekka hidasti liikennettä Helsingin keskustaan.

Erityisesti ei tarvinnut puuttua

Johtokeskuksesta kerrotaan, että poliisi ei ole torstaina joutunut mitenkään erityisemmin puuttumaan esimerkiksi lumisiin autoihin tai turvaväleihin.

Poliisi silti suosittaa, että liukkaalla ja huonon näkyvyyden talvikelillä huolehdittaisiin erityisesti turvaväleistä ja turvavöiden käytöstä.

Poliisi vetoaa ilmoittamaan hätäkeskukseen, mikäli näkee tien päällä onnettomuuden tapahtuvan.

Lue myös:

    Uusimmat