Sään poutaantumisen myötä ilmanlaatu on jälleen heikentynyt. Tänä keväänä katupölykausi on tavallista pidempi ja hankalampi, koska yöpakkasten takia katuja ei ole voitu pestä. Liukkaan talven vuoksi katuja on myös hiekoitettu tavallista enemmän. Monissa kaupungeissa ilmanlaatu on ollut ajoittain erittäin huono.
Kun aurinko kuivattaa kadut, alkaa pöllytä. Tänä keväänä katupölykausi on tavallistakin pidempi ja hankalampi.
– Viime viikko toi hetken helpotuksen, mutta nyt tällä viikolla taas näyttää ongelma palaavan ja aika pitkä kevät tästä tuntuu tulevan, arvioi erikoistutkija Pia Anttila Ilmatieteen laitokselta.
Yöpakkaset estävät katujen pesun
Liukkaan talven takia kaduille on kylvetty runsaasti sepeliä. Se kerätään ensin pois ja sen jälkeen katuja päästään pesemään, jos lumet ovat sulaneet eikä enää ole yöpakkasia. Tänä vuonna katujen siivous alkoi Helsingissä noin kuukauden jäljessä keskimääräisestä aikataulusta.
– Keskustassa ja kantakaupungissa olemme aloittaneet katujen pesunkin, mutta esikaupunkialueella pääsemme nostamaan karkeaa hiekkaa, toki riippuen tietysti lumitilanteesta, tarkentaa tiimipäällikkö Tarja Myller Helsingin kaupungilta.
Saattaa olla jo kesäkuu ennen kuin kaikki kadut on saatu siivottua.
– Toukokuun lopussa tai saattaa mennä jopa kesäkuun puolelle. Yöpakkasia ei saa olla, joten tässä on aina säävaraus. Lisäksi on lakkouhkakin päällä, sanoo Myller.
Ilmassa sekä katupölyä että siitepölyä
Hengityselinsairauksista kärsivillä on nyt tukalat ajat, koska katupölyn lisäksi ilmassa on siitepölyä.
– Astmalääkkeitä ja kohtauslääkkeitä menee nyt enemmän. Allergiajutut ovat siinä lisäriesana ja niitäkin joutuu jo ottamaan, tuskailee Kati Holstikko.
– Katupölystä kärsivien kannattaa kokeilla maskin käyttöä. Toinen keino on pyrkiä välttämään vilkasliikenteisillä kaduilla liikkumista, neuvoo Anttila.
Kitkarenkaiden käyttö vähentää katupölyä
Katupöly vaivaa erityisesti kaupunkien keskustoissa vilkasliikenteisten katujen varsilla. Ilmanlaatu voi ajoittain olla erittäin huono. Suurin syy katupölyongelmaan ovat asfalttia rouhivat nastarenkaat.
– Kitkarenkaiden käyttö tai muiden talvirenkaiden kuin nastarenkaiden käyttö olisi suositeltavaa. Se vähentäisi huomattavassa määrin katupölyongelmaa, toteaa Anttila.
Helsingissä yritetään kasvattaa kitkarenkaiden osuutta kaupunkiliikenteessä nykyisestä vajaasta 30 prosentista 70 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.
– Helsingin kaupungin tavoitteena on kitkarenkaiden käytön edistäminen juuri sen takia, että nastat rouhivat asfalttia ja aiheuttavat katupölyä, huomauttaa Myller.
Kevään edistyessä katupölyongelmat siirtyvät Etelä ja Keski-Suomesta kohti pohjoista.