Metsät pursuavat nyt sieniä, joista voi tuoreen kauneusalan keksinnön myötä olla hyötyä jopa hiustenhoidossa.
Sienet ovat tällä hetkellä kuuma trendi hyvinvointirintamalla. Niistä on otettu ilo irti etenkin ravintolisäbisneksessä, mutta niitä on hyödynnetty terveysmielessä ruoissa ja juomissakin.
Teknologiayhtiö Dysonin mukaan sienet voivat olla salainen ase myös taistelussa kähäräistä tukkaa vastaan, kirjoittavat muun muassa brittilehdet The Guardian ja The Times.
Dysonin tutkijat ovat havainneet, että sienestä peräisin olevaa kitosaania, jota esiintyy muun muassa osterivinokkaiden soluseinissä ja jota käytetään yleisesti ihonhoitotuotteissa, voidaan käyttää kurittomien hiusten taltuttamiseen.
Hiusten pörröisyys vähenee Dysonin mainoslauseen mukaan uusien sientä sisältävien muotoilutuotteiden avulla "jopa 50 prosenttia".
Lue myös: Sienisato on jäämässä etelässä ja pohjoisessa tavallista niukemmaks – kantarelleja riittää
Oikeanlaisesta hiustyylistä apua
Kurittoman tukan rauhoittamiseen on myös monia sellaisia keinoja, joihin ei tarvita ylimääräisiä tuotteita.
Luonnonkihara hius on herkkä värjäyksille ja vaalennuksille, joten jo turhaa rasitusta kannattaa välttää.
Toisaalta niin kiharoiden häivyttämiseen kuin niiden esille tuomiseenkin voi vaikuttaa merkittävästi oikeanlaisella leikkauksella.
Lue myös: Miksi hiuksia ei kannata leikata keittiösaksilla?
Erikoisesta kiharavinkistä tuli viraalihitti – asiantuntijat toppuuttelevat intoa
Curly Girl -metodi ei tee hiusta kiharaksi: "Suoratukkainen ei metodin avulla kiharapilveä itselleen saa"
Neljä naista lopetti sampoon käyttämisen joksikin aikaa – tältä hiukset näyttävät neljän viikon pesemättömyyden jälkeen
Katso myös: Näin puhdistat likaisimmankin hiusharjan
1:45
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: The Guardian. The Times