Kaupan liitto ennakoi joulukaupan piristyvän tänä vuonna viime vuodesta

2:04img
Ostaisitko joululahjaksi käytetyn lahjan? ”Se on ihan selkeästi nouseva trendi”
Julkaistu 11.11.2021 14:18

MTV UUTISET – STT

Kaupan liitto ennakoi, että joulukauppa kasvaa tänä vuonna verrattuna viime vuoteen.

Liiton mukaan koronarajoitusten purkamisen myötä liikkuminen kaupoissa on lisääntynyt, mikä vaikuttaa joulusesonkiin.

Joulukuu on ehdottomasti tärkein myyntikuukausi kaupalle.

Joulukuussa myynti kasvaa vuoden kuukausikeskiarvoon verrattuna noin viidenneksen.

Liiton mukaan tavarataloille ja monille erikoiskaupan aloille joulumyynnin onnistumisen merkitys on lähes kriittinen.

–  Vähittäiskaupan joulukuun myynti on 2010-luvulla alkanut hieman tasaantua muille kuukausille.

– Black Friday -ilmiö on joillakin erikois- ja käyttötavarakaupan aloilla siirtänyt jonkin verran sesongin myyntiä marraskuulle, kertoo Kaupan liiton edunvalvontajohtaja Simo Hiilamo tiedotteessa.

Varsinkin osa urheilu-, elektroniikka- ja muotikaupoista ennakoi joulusesongin aikaistuvan.

10:09img

MTV:n Uutisaamu: Millä tavoin komponenttipula näkyy laitteiden hinnoissa ja saatavuudessa? Asiantuntijat kertovat

Lue myös: Näitä hittituotteita ei välttämättä saa ostettua jouluksi – taustalla maailmanlaajuinen komponenttipula

Lue myös: Pikkujouluvinkit THL:n tapaan – huomioi nämä juhlahumussa

Tuoreimmat aiheesta

Kauppa