Kauppias kyllästyi näpistelijöihin – vaati koululaisten näyttävän reppujensa ja taskujensa sisällön, pyörsi puheensa nopeasti

4:26img
Katso millaisen uhkauksen kauppias kirjoitti Facebookiin ja miten hän selittää sitä nyt!
Julkaistu 19.09.2021 16:19
Toimittajan kuva
Ville Kettunen

ville.kettunen@mtv.fi

Facebookiin kirjoittelu oli kauppiaan mukaan ensireaktio epäilyksiin koululaisten näpistyksistä.

Iltalehti uutisoi aiemmin Raumalla sijaitsevan K-Supermarket Arenan kauppias Jari Haaralan kirjoittelusta.

– Tästä lähtien joka ainut koululainen näyttää meille reppunsa ja taskujensa sisällön. Määräys voimassa toistaiseksi, Haarala kirjoitti Facebookissa.

Taustalla oli Haaralan korviin kantautuneet huolestuttavat asiat.

– Koulun nuoret ovat päättäneet varastaa kaupaltamme niin paljon tavaraa kuin mahdollista ja myyvät niitä sitten koulupäivän aikana eteenpäin, Haarala kirjoittaa Facebookissa.

Lue myös: Poliisin tieto suklaapatukkavarkaan välinpitämättömyydestä jalkapalloon paljasti rikoksen

Sittemmin Haarala on muokannut päivitystä. Nykyisessä päivityksessä Haarala kirjoittaa vain toivovansa, että koululaiset avaisivat kassinsa kaupassa käydessään.

Lisäksi kauppias toivoo, että koululaiset jäisivät odottamaan kavereitaan kaupan ulkopuolelle, jos heillä ei ole ostettavaa kaupasta.

Haarala kertoo MTV Uutisille, että radikaali linjaus on peruttu.

– Ei tällaista käytäntöä ole. Eihän semmoista linjausta voi lain puitteissa tehdä, Haarala vakuuttaa.

Katso yllä olevalta videolta kauppiaan koko selitys tilanteesta.

Tuoreimmat aiheesta

K-Market