MTV:n pitkäaikainen uutisankkuri Keijo Leppänen oli vieraana Valmiina Linnan juhliin -lähetyksessä ennen kuin hän itse meni juhlimaan itsenäisyyspäivää Presidentinlinnaan.
MTV:n pitkäaikainen uutisankkuri, eläkkeelle jäänyt Keijo Leppänen kertoo kiinnostuneensa eläkepäivillään Instagramista. Aiemmin Leppästä ei ole kiinnostanut sosiaalinen media.
– Ihmiset hurahtavat erilaisiin asioihin eri vaiheessa elämäänsä, Leppänen kertoo nyt.
Leppänen päivittää Instagramiinsa usein kuulumisiaan ja kuvien sekä videoiden yhteyteen hän kirjoittaa koukuttavan tekstin.
Leppäsen sisältö on ihastuttanut ja pian entisellä uutisankkurilla on 10 000 seuraajaa.
Leppänen kannustaa myös muita aktiiviseen elämään, myös sosiaalisessa mediassa.
– Se tärkeä pointti on, että emme jäisi eläkkeelle siirryttyämme jotenkin villasukat jalassa tai kiikkustuolissa olemaan.
Leppäsen mukaan sosiaalinen media on myös hyvä väylä aktiiviseen elämään, jos muuten vastaavaan elämään ei pääse tai halua.