Näin sujuu Keijo Leppäseltä hiihto Jari Isometsän valmennuksessa – "Jutut ovat hyvät, sillä pääsee pitkälle"

2:11imgKatso videolta kuinka hiihto sujui!
Julkaistu 29.01.2025 06:37
Toimittajan kuva

Kitta Kohonen

kitta.kohonen@mtv.fi

MTV Uutiset päätti tarkistaa, miten Keken suksi luistaa.

MTV Uutisten pitkäaikainen uutisankkuri Keijo Leppänen lähti viettämään eläkepäiviä vajaat neljä kuukautta sitten. Työkavereiden antamaan läksijäislahjaan kuului paitsi suksipaketti myös hiihtovalmennusta.

Oittaan laduilla Espoossa kaksi miestä painelee suksilla rinta rinnan. 

– Hienosti ja nyt voi ottaa sauvat käyttöön. Juuri noin, kannustaa Keijo Leppäsen eli Keken hiihtovalmentaja Jari Isometsä.

Moninkertaisen arvokisamitalistin mukaan Leppäsen lähtötaso oli parempi, mitä hän oli ajatellut. 

– Jutut ovat hyvät. Sillä pääsee pitkälle. Hänellä on rytmiikkaa. Varmaan tanssitaitoinen kaveri, Isometsä hymyilee.

Leppänen on tanssitaidostaan eri mieltä.

– En todellakaan, ja jutuilla pääsee hyvin alamäkeen, mutta ylämäessä tarvitaan jotain muuta, Keke Leppänen vastaa.

– Joo, siinä jutut loppuvat, miehet nauravat.

Tavoitteena Trondheim

– Hyvä. Siinä oli jo muutama hyvä potku, Isometsä sanoo.

Miehet vetävät liukkailla laduilla kovaa vauhtia. 

Mikä sitten on entisen uutisankkurin tavoite hiihdon suhteen?

– No Trondheimiin (tämän talven MM-kisoihin), Keke Leppänen vastaa. 

– Turistina, hän jatkaa hetken kuluttua ja nauraa ääneen. 

keke hiihtää 5Leppänen on hiihtänyt tänä talvena 50 kilometriä ja Isometsä 900 kilometriä.MTV

Leppänen sanoo, että hiihtäminen on aidosti kivaa. Myös työkavereilta saatu lahja saa kiitosta.

– Sen olen huomannut, että kun on hyvät vehkeet, niin hiihtämisestä nauttii paljon enemmän.

– Varmaan 15 vuotta hiihdin edellisillä ja jos ihan rehellinen olen, niin en tainnut edes voidella niitä kertaakaan, Leppänen myöntää.

Jari Isometsä naurahtaa vieressä ja toteaa, että sepä oli järkevää toimintaa. 

Leppäsen uudet sukset ovat nyt sellaiset, joilla Jari Isometsä hiihti kilpaa 90-luvulla. 

– Se kertoo jotain suksien laadun kehittymisestä. Nämä työkalut olivat silloin ihan huippujen työkaluja, Leppänen kertoo.

– Minusta on hienoa ajatella, että jalassani ovat samat työkalut, joilla Jari kamppaili ja voitti (Ruotsin Torgny) Mogrenin Albertvillessä -92.

– Se on jäänyt mieleen. Varmaan sinullekin? 

– Onhan se, ei sitä voi unohtaa. Jos ei itse, niin joku muistuttaa, Isometsä virnistää.

– Ronssia tuli, miehet sanovat lähes yhteen ääneen yli 30 vuoden takaista miesten olympiaviestiä muistellen.

Wassua ja slangia

– Työnnät vaan vasemmalle sukselle, mutta tässä työnnetään molemmille, Isometsä opastaa Leppästä.

Päivän valmennus on loppusuoralla, ja Leppänen puuskuttaa.

– Olen oppinut, että keuhkot ovat pienet ja olisiko tänään puoli Wassua opittu kuitenkin, Leppänen kysyy ja kääntyy katsomaan Isometsää. 

– Kyllä meillä on Wassberg -tekniikan opetus menossa. Pääsimme aika lailla puoleen väliin siinä ja jatkamme tästä sitten ensi kerralla, Isometsä vastaa.

– Me ammattimiehet puhumme slangia, ette te tajua mitään, Jari Isometsä nauraa.

– Mutta voit googlata Thomas Wassberg ja Juha Mieto. Siinä on kaksi kovaa, niin kuin me tässä, Keke Leppänen lisää pilke silmäkulmassa.

Tuoreimmat aiheesta

Keijo Leppänen