Yli 65-vuotiaat voivat päästä ensi syksynä yksityiselle yleislääkärille terveyskeskusmaksun hinnalla. Hanke liittyy hallituksen kaksivuotiseen kokeiluun.
Hallitus myös palauttaa hedelmöityshoitojen Kela-korvaukset korotettuna ja kohdentaa korvauksia aiempaa enemmän muun muassa mielenterveyspalveluihin ja hammashoitoon.
Suurin muutos koskee 65 vuotta täyttäneitä
Kela-korvauksia on tarkoitus kohdentaa aiempaa vahvemmin niihin lääkärikäynteihin, joita on heikommin saatavilla julkisessa terveydenhuollossa.
Lisäksi hallitus käynnistää valinnanvapauskokeilun 65 vuotta täyttäneille ja hyödyntää Kela-korvauksia omalääkärimallin kehittämisessä. Hedelmöityshoitojen Kela-korvaukset palautettaisiin korotettuina. Asiasta kertoo sosiaali- ja terveysministeriö tiedotteessaan.
Hallituksen uusi Kela-korvausmalli oli lausunnoilla 14.5.—23.6. Lausuntokierroksen jälkeen mallia on muokattu runsaasti.
– Palautamme Kela-korvaukset hedelmöityshoitoihin merkittävästi korotettuina. Lisäksi muun muassa silmälääkäreiden, gynekologien, fysioterapian, hammashoidon ja mielenterveyspalveluiden korvauksia korotetaan, sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen sanoo tiedotteessa.
Kela-korvauksia koskevat uudistukset tulisivat voimaan vaiheittain. Suurin muutos koskee 65 vuotta täyttäneitä, joille STM ja Kela valmistelevat Kela-korvauksiin perustuvaa valtakunnallista valinnanvapauskokeilua. Kokeiluun sisältyy hintakatto.
Hedelmöityshoitojen Kela-korvaukset palautetaan korotettuina
Hallitus antaa huomenna esityksen lakimuutoksesta, jolla palautetaan hedelmöityshoitojen Kela-korvaukset. Korvaukset kattaisivat jatkossa noin 40 prosenttia korvauksen perusteena olevista kustannuksista. Vuonna 2022 korvausprosentti oli noin 12,8 prosenttia. Hedelmöityshoidoista ei ole saanut Kela-korvausta viime vuoden tammikuun ensimmäisestä päivästä alkaen.
Esityksen tavoitteena on auttaa tahattomasta lapsettomuudesta kärsiviä, parantaa hedelmöityshoitojen saatavuutta sekä edistää syntyvyyttä. Hedelmöityshoitojen korvaukset palautettaisiin laajuudeltaan sellaisina kuin ne olivat vuoden 2022 loppuun saakka.
Muutoksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2025.
Parannuksia ja laajennuksia Kela-korvauksiinSeuraavassa vaiheessa hallitus antaa esityksen, jossa Kela-korvauksia kohdennetaan vaikuttavammin ennaltaehkäisyyn ja lääkärikäynteihin, joita on heikommin saatavilla julkisessa terveydenhuollossa.
Hallituksen esitys on tarkoitus antaa viimeistään täydentävän talousarvioesityksen yhteydessä. Muutosten on tarkoitus tulla voimaan 1.4.2025. |
Yli 65-vuotiaille Kela-korvauspilotti – mukana hintakatto
Hallitus käynnistää valtakunnallisen valinnanvapauskokeilun 65 vuotta täyttäneille.
Kokeilussa 65 vuotta täyttäneet pääsisivät yksityiselle yleislääkärille julkisen terveydenhuollon asiakasmaksun suuruisella omavastuulla (ensi vuonna noin 28 euroa).
Jatkovalmistelussa määritellään, miltä osin kokeilu koskee erikoislääkärikäyntejä ja laboratoriotutkimuksia.
Kokeiluun sisältyisi lääkärikäyntien hintakatto, eikä kokeiluun sisältyvistä käynneistä ei voisi periä erillisiä palvelu- tai toimistomaksuja. Näin asiakkaalle jäisi maksettavaksi vain julkisen terveydenhuollon asiakasmaksua vastaava omavastuuosuus.
Kokeilun on tarkoitus tulla voimaan 1.9.2025.
Kohti omalääkärimallia
Hallitusohjelman mukaisesti hallituksen tavoitteena on parantaa hoitoon pääsyä ja vahvistaa hoidon jatkuvuutta hyödyntämällä myös omalääkärimallia. Tavoitteen edistämiseksi hallitus valmistelee ja toteuttaa omalääkärimallikokeilun.
Hyvinvointialueilla on käynnissä erilaisia omalääkärimallia kehittäviä hankkeita, joiden tavoitteena on hoidon jatkuvuuden parantaminen. Kokeiluja tuetaan Kestävän kasvun ohjelmasta.
Juttua päivitetty 9.10.2024 kello 19.30.