Kelan tukiviidakkoa yksinkertaistetaan – Sarita ei ole aina osannut hakea oikeaa tukea

Uudistus liittyy hallituksen valmistelemaan sosiaaliturvauudistukseen. 

– En tiedä aina mitä hakemuksia on, tai mihin olen oikeutettu. Olen kokenut sen [Kelan tukien hakemisen] todella vaikeaksi, sanoo Sarita Lehtimäki.

Lehtimäki kertoo, että häneltä on jäänyt hakematta esimerkiksi hoitotukea, sillä hän ei ole osannut sitä hakea.

Myös Henna Laasanen-Jeulonen on kokenut tukien hakemisen välillä haastavaksi.

– Välillä on vähän haastavaa, kun meilläkin on iso perhe ja erilaisia tukia on pitänyt hakea, hän sanoo.

Osa hallituksen uudistusta

Kelan tukiviidakkoa halutaan nyt yksinkertaistaa osana hallituksen suunnitelemaa sosiaaliturvauudistusta.

Petteri Orpon (kok) hallitusohjelman mukaan hallitus toteuttaa perusturvan uudistuksen, jonka  tavoitteena on saada aikaan niin sanottu yleistuki. 

Yleistuen valmistelun ensimmäiseen vaiheeseen kuuluu Kelan yhden hakemuksen malli.

"Voi olla hankalaa"

Kela Keski-Pohjanmaan asiakaspalvelun ryhmäpäällikkö Jenni Mäki myöntää, että hakemuksien täyttäminen voi olla hankalaa asiakkaille.

– Meillä on todella paljon erilaisia hakemuksia ja etuuksia. Se voi olla asiakkaille hankalaa, jos he eivät tiedä kaikkia etuuksia, mitä heidän tilanteessa voisi hakea, Mäki sanoo.

Sosiaali- ja terveysministeriön STM:n ylijohtaja ja osastopäällikkö Liisa Siika-aho kertoo, että tarkoituksena on että järjestelmä samalla opastaisi hakijaa.

– Ajatushan tässä on se, että asiakkaan ei tarvitsi tuntea järjestelmää niin hyvin, vaan järjestelmä jo vähän opastaisi, että samalla kertaa saattaa olla Kelan tietojen mukaan mahdollista hakea ja saada useampia eri etuuksia, Siika-aho sanoo.

Suunniteltu uudistus saa kiitosta Kelan asiakkailta.

– Se kuulostaa hyvältä, jos se toimii käytännössä.

Lue myös:

    Uusimmat