Kemijoki Oy luopuu Sierilän vesivoimalaitoshankkeesta – ympäristöjärjestöt kiittelevät

Kemijoki
Kemijoki Oy luopuu Sierilän vesivoimalaitoshankkeesta / kuvituskuvaAll Over Press
Julkaistu 05.01.2024 16:22

MTV UUTISET – STT

Energiayhtiö Kemijoki Oy luopuu Sierilän vesivoimalaitoshankkeesta.

Yhtiö sanoo tiedotteessa, että tehtyjen selvitysten perusteella Sierilän voimalaitoksen rakentaminen ei olisi enää mahdollista ilman merkittäviä hankeriskejä. Sierilän voimalaitokselle myönnetty vesitalousluvan jatkoaika töiden aloittamiselle vanhenee toukokuussa.

Yhtiön mukaan Sierilän hankkeen kustannukset ovat moninkertaistuneet valitusten vuoksi lähes 20 vuotta kestäneen lupaprosessin aikana ja hankkeen taloudelliset edellytykset ovat siksi heikentyneet.

Ympäristöjärjestöt kiittelevät 

Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF kiittävät tiedotteessaan Kemijoki Oy:ta päätöksestä luopua Sierilän vesivoimalaitoshankkeesta.

Ympäristöjärjestöjen mukaan hanke olisi toteutuessaan aiheuttanut merkittävää luontokatoa sekä vaikeuttanut pyrkimyksiä parantaa pohjoisen suurjoen tilaa ja vaelluskalojen olosuhteita.

Lue myös: Sähkö tänään ennätyskallista! Jopa yli 2 euroa kilowattitunnilta

Tuoreimmat aiheesta

Talous