Yksi poikanen vaatii ruokaa tunnin välein. Toinen kaipaa lämpöä, kolmas hoitotoimenpiteitä. Yhdessä häkissä koko poikue vaatii seurantaa monta kertaa vuorokaudessa. Puhelin soi vähän väliä, tekstiviestilaatikko vilkuttaa täyttä.
Tällaista on Pääkaupunkiseudun eläinsuojeluyhdistyksen toimihenkilön, vapaaehtoisen eläinneuvojan Sari Valtasen arki – päivästä toiseen, vuodesta toiseen.
Lue myös: Poikien julmasti potkima Risto-siili sai kymmenen tikkiä kuonoonsa
– Kesäkautena työtä riittää ympäri vuorokauden, potilaita ja puheluita otan vastaan satoja. Yhdet pienet kun saadaan kasvatettua ja kuntoutettua väljemmille huoltoväleille, ovat varmasti jo uudet, kerran tunnissa huolettavat tulleet tilalle, Valtanen kuvailee.
– Kesät ovat käytännössä kuin orjatyöleirillä olisi ilman lepohetkiä.
Orimattilassa asuva Sari Valtanen, 40, hoitaa loukkaantuneita ja avun tarpeessa olevia eläimiä kotonaan yksityisessä hoitolassa. Näin talvella, kun poikaskausi ja pesinnät ovat ohi, hoitolassa saattaa olla päiviä, joina Valtanen ehtii hengähtää hetken. Hiljaisesta kaudesta huolimatta hoidettavia on kuitenkin tälläkin hetkellä kymmeniä, lähinnä siilejä, lintuja, lepakoita ja pienpetoja.
Valtanen ei kerro arjestaan valittaakseen. Päinvastoin, hänen elämässään luonto ja sen eläimet ovat olleet aina erittäin isossa roolissa. Hän haluaa osaltaan ja vapaaehtoisesti työskennellä sekä eläinten parhaaksi, että ihmisten asenteiden korjaamiseksi.
Tämä lepakko tuli Valtaselle kiukkuisena ja huonokuntoisena. Laatikkoa avatessaan kokenutta eläintenhoitajaa kuitenkin hieman hymyilytti lepakon hurja ulkonäkö – ensimmäisessä hoitopaikassaan se oli nimittäin lutrannut hunajavedellä ja saanut turkkinsa tahmaiseen takkuun. Potilas siistittiin ja pian se osoitti merkkejä paremmasta voinnista.
– Olen jatkuvasti huolissani luonnosta ja sen säilymisestä. Toivon ihmisten oppivan arvostamaan sekä kunnioittamaan luontoa ja eläimiä.
Hän korostaa, että tässä työssä hoitaja on täysin sidottuna eläinpotilaisiinsa sekä niiden tarpeisiin. Eläintä ei voi ottaa hoitaakseen vain silloin kun itsellä on aikaa – potilaisiin täytyy sitoutua joko kokonaan tai ei ollenkaan.
– Eläinten hoitamisessa ja niiden auttamisessa on ilman muuta järkeä, sen sijaan järki on hyvin kaukana, jos ajatellaan omaa terveyttä tai vaikkapa tulevaa eläkettä. Tämä on kieltämättä asia, joka käy usein mielessäni, ja myös lähipiirini ilmaisee usein huolensa työmäärästä sekä toimeentulosta.
Yhteydenotot ja auttamishalu kasvussa
Potilaiden lisäksi Valtasen pitää kiireisenä puhelin, joka saattaa soida mihin tahansa aikaan vuorokaudesta. Linjan toisessa päässä on usein hätääntynyt ihminen, joka kaipaa asiantuntijan neuvoja kiperässä tilanteessa.
– Ihmisten tietoisuus on lisääntynyt, mikä on selvästi pääteltävissä alati lisääntyvistä yhteydenotoista. Neuvoja kysytään esimerkiksi luonnonvaraisten eläinten hoitoon sekä avuntarpeen kartoitukseen.
Jotkut avun tarpeessa olevan eläimen löytäjistä ovat olleet kiinnostuneita hoitamaan sen itse. Valtanen on tyytyväinen siihen, että eläimistä välitetään, mutta korostaa, ettei hoitaminen ole todellakaan niin yksinkertaista kuin luulisi.
– Valitettavan usein hoidossa tapahtuu virheitä, jotka koituvat eläimen kohtaloksi. Mitään yleispätevää ohjetta ei voi antaa yhdellekään eläimelle, vaan ohjeet pitää laatia aina yksilölle. Sen ikä ja yleistila täytyy arvioida, ja kaikenlaisten eläinten hoitaminen vaatii tarpeenmukaisen pitopaikan ja ympäristön.
Vaikka tarkoittaisi hyvää, voi toiminta olla joskus eläimelle haitallista. Valtasen hoitolaan on tullut esimerkiksi valkohäntäpeuran vasa, jota yksityishenkilö oli yrittänyt hoitaa omin neuvoin. Valtaselle tullessaan vasalle oli ehtinyt tulla monenlaista terveydellistä ongelmaa. Tietoa ennen tekoja, hän painottaa yleisohjeeksi jokaiselle.
Luonnonvaraisten eläinten hoitaminen on samalla myös jatkuvaa oppimista. Hoitajan täytyy tietää valtavan paljon monen eri lajin käyttäytymisestä, pesinnästä, ruokinnasta, lajille tyypillisestä käytöksestä sekä sille tyypillisistä sairauksista. Jokaisen lajin kohdalla täytyy ottaa huomioon lisäksi eläimen ikä ja kehitysvaihe.
Esimerkkinä Valtanen mainitsee, että erilaisen kehityskaaren vuoksi rusakko hoitaa poikasiaan aivan eri tavalla kuin citykani. Jos hätääntynyt ihminen soittaa orvoista pupunpoikasista, neuvominen lähtee siis liikkeelle aivan perusasiasta, lajin tunnistamisesta.
Myös omien resurssien riittäminen on syytä arvioida tarkkaan. Hoito voi vaatia tarkkuutta ja aikaa vuorokauden ympäri, joten heikkokuntoista eläintä ei voi jättää huomiotta työvuoron tai yöunien takia. Mahdollisten tarttuvien tautien takia on osattava suojautua – esimerkiksi Valtasen hoitolassa eläinten tiloihin kuljetaan desinfioinnin kautta.
Tärkeää on huomioida sekin, ettei eläin kesyynny tai stressaannu hoidon aikana.
Valtanen ei halua kaunistella tavallista työpäiväänsä. Samaan työhön ei kannata kenenkään ryhtyä ruusunpunaisin unelmin.
– Työ tuntuu toisinaan loputtomalta eläinten ruokkimiselta ja huoltamiselta. Itsestään huolehtiminen jää usein minimiin, puhumattakaan sosiaalisesta elämästä.
Yleisiä ohjeita avun tarpeessa olevan eläimen löytäjälle:
Sairasta, vahingoittunutta tai muuten avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on pyrittävä auttamaan. Tästä yleisestä vastuusta loukkaantuneiden eläinten auttamiseksi on säädetty eläinsuojelulaissa.
Jos löydät tai epäilet löytäneesi avuntarpeessa olevan luonnonvaraisen eläimen, ota heti yhteyttä tarpeeksi osaavaan asiantuntijatahoon. On tärkeää varmistaa eläimen avuntarve ja arvioida sen tila, jotta se saa tarpeensa mukaista apua mahdollisimman pian.
Apua voi pyytää myös viranomaisilta. Esimerkiksi Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos on koonnut ohjeita ja yhteystietoja, jotka voi lukea täältä.
Persoonat ja haastavat tapaukset jäävät mieleen
Työn rankkuudesta huolimatta Valtanen saa palkinnon lähes päivittäin, kun joku eläimistä osoittaa toipumisen merkkejä tai pääsee takaisin luontoon lajitovereidensa joukkoon.
Näitä tarinoita naisella riittää.
– Onnistumisia voi olla monenlaisia, esimerkiksi murtuneen siiven paraneminen lentokuntoiseksi, heikkokuntoisen poikasen toipuminen eloisaksi ja leikkisäksi, loukkaantuneen linnun kiinni saaminen tai hyvin nuoresta hoidetun poikasen varautuneisuus ja kesyttömyys hoitajaansa kohtaan, luontoon palauttamisista puhumattakaan, Valtanen listaa.
Mieleenpainuvia hetkiä ovat kaikki uudet tuttavuudet, esimerkiksi ensimmäinen lepakonpoikanen, ensimmäinen hirvenvasa, ensimmäinen todella nuori oravanpoikanen ja ensimmäinen hylkeen kuutti.
– Potilaat jäävät usein myös mieleen persoonallisuutensa vuoksi, ne siis eivät ole minulle pelkkää samalta näyttävää massaa, hän sanoo.
Pötkylä-kuutti, äänekäs ja leikkisä tapaus, on jäänyt elävästi Valtasen mieleen. Kuukauden mittaisen hoitojaksonsa aikana kuutti tuplasi painonsa ja kuntoutui erinomaisesti. Sen jatkohoito tapahtui toisessa paikassa allastiloissa, jonka jälkeen se saatiin palautettua luontoon.
Mies otti vauhtia ja potkaisi
Elämä ei ole koskaan vain pelkkää onnistumista, ei myöskään Valtasen hoitolassa. On tilanteita, joissa eläimen lopettaminen on sille armollisin vaihtoehto.
Surullisimpia tapauksia Valtaselle ovat kaikki ne eläimet, joita on vahingoitettu tahallaan. Niihin hän kertoo törmäävänsä valitettavan usein.
– Kerran eräs nuori tyttö ilmoitti myöhään perjantai-iltana variksenpoikasesta. Tämä lentokyvytön ja ennakkoluuloton poikanen oli ollut nukkumassa pää siipensä suojassa, kun paikalle oli tullut nuori mies. Poikanen oli havahtunut unestaan ja tarkastellut tulijaa, se ei osannut vielä pelätä, Valtanen kertoo.
Tyttö kertoi puhelimessa Valtaselle, kuinka mies oli ottanut vauhtia ja potkaissut lintua niin, että se oli lentänyt useamman metrin matkan ja iskeytynyt asfaltille.
– Tätä variksenpoikasta hoidettiin meillä pitkään. Lopulta se kuitenkin kuntoutui ja palautui luontoon.
Tämä lapinpöllö oli löydettäessä huonokuntoinen. Valtasen luona se piristyi nopeasti, ja pian hiha, hanskat ja ruokintavälineet saivat kyytiä.
Hän kohtaa työssään jatkuvasti vihamielistä suhtautumista varsinkin kaupunkilajeja kohtaan. Ihmisten ja eläinten yhteiselo kaupungeissa ei ole aina mutkatonta, mutta silti häntä ihmetyttää se, miten vieraantuneita luonnosta osa ihmisistä on.
– On tilanteita, joissa asiakas vaatii esimerkiksi ketun tai supin poistamista alueelta, jotta perheen kissa voisi ulkoilla turvallisesti. Joskus myös vaaditaan, että emollisia linnunpoikasia otetaan talteen, koska ruokkivat emolinnut poikasineen metelöivät liikaa aamuvarhain, Valtanen kuvailee.
Eikö voi antaa "luonnon hoitaa"?
On myös ihmisiä, jotka pitävät luonnonvaraisten eläinten hoitamista luonnon kiertokulkuun puuttumisena. Valtasen mukaan kyse on osin mielikuvista, joita hänen työnsä herättää.
– Villeimmät ovat sen suuntaisia, että metsissä juoksenneltaisiin jänisten ja kettujen väliin. Tämä ei tietenkään ole lähelläkään totuutta, sillä suurin osa eläimistä tulee hoidettavaksi kaupungeista.
Vuosittain siimaleikkurin huolimattoman käytön jäljiltä vahingoittuu huomattava määrä siilejä sekä muita luonnonvaraisia eläimiä. Valtanen muistuttaa, että vastuullinen siimaleikkurin käyttö edellyttää alueen huolellisen tarkastuksen. Muuten lopputulos voi olla siilin kannalta tämän näköinen. Eläinlääkäri sai hoidettua kyseisen yksilön kuntoon.
Hän korostaa, että syy luonnonvaraisen eläimen avuntarpeeseen on lähes poikkeuksetta ihmisen suora tai välillinen toiminta, eikä sillä ole mitään tekemistä yksilön heikkouksien tai vahvuuksien kanssa.
– "Kyllä luonto hoitaa" - neuvoa edelleen tarjotaan ohjeeksi apua tarvitsevien luonnonvaraisten eläinten löytäjille. Kyseisen neuvon saaneille henkilöille kerron, kuinka eläimen kanssa tulee toimia. Ensinnäkään eläinsuojelulaki ei anna mahdollisuutta toteuttaa neuvon mukaista toimintamallia, toiseksi neuvo on mielestäni julma. Ei minkään tai kenenkään pitäisi odotella kuolemaansa kärsien.
Eläinsuojelulain mukaan eläin on lopetettava tai sen lopettamisesta on huolehdittava, jos se on vakavasti loukkaantunut niin, että sen hengissä pitäminen on julmuutta sitä kohtaan.
Tämä ketunpoikanen lopetettiin välittömästi tulotarkastuksen jälkeen. Sen häntä oli kolmesta kohtaa poikki, toinen takajalka murtunut ja toinen poikki. Sen vatsassa oli puremahaavoja, joista osa oli jo tulehtuneita. Pikkukettu oli yrittänyt puolustautua niin kovasti, että se oli menettänyt jo hampaitakin. Valtanen epäilee, että se oli joutunut koiran hyökkäyksen kohteeksi. Valtanen dokumentoi usein potilaitaan, eikä valokuvan ottaminen pidentänyt ketun kärsimystä.
Luottohenkilöt auttavat tiukoissa paikoissa
Eläinten hoitamisen ja ihmisten neuvomisen lisäksi Valtanen osallistuu hoitolan siivoamiseen ja huoltotoimenpiteisiin. Alueelle on rakennettu lähiaikoina myös lisätiloja.
– Täytyy tosin todeta, ettei minun tarvinnut itse tarttua sahaan tai vasaraan, vaan uudet rakennukset nousivat aivan mahtavien vapaaehtoisten voimin. Monet ystävistäni olivat auttamassa, he myös rekrytoivat omia ystäviään rakennus- ja kunnostuspuuhiin. Tästä olen valtavan kiitollinen.
Valtasen hoitolan uusi pienpetotarha valmistui viime vuoden lopulla vapaaehtoisten voimin. Se soveltuu pienpetojen lisäksi myös hoitoa vaativille isoille petolinnuille.
Lyhyiden hoitovälien takia Valtanen sanoo olevansa melko tiiviisti kiinni hoitolassaan ympäri vuoden, mutta ystävät ja vapaaehtoiset ovat astuneet tässäkin apuun.
– Luottohenkilöni pyrkivät auttamaan kuljetuksissa mahdollisuuksiensa mukaan, jos löytäjällä ei ole mahdollisuutta itse toimittaa eläintä hoitoon. Myös perheestäni on valtavasti apua. Parikymppiset lapseni ovat kasvaneet tämän toiminnan keskellä ja työskentelevät itsekin eläinten hyväksi.
Hän sanookin, että ilman kannustavaa lähipiiriä työ olisi mahdotonta niillä resursseilla, jotka hänellä nyt on.
– Työni rahoittaminen aiheuttaa haasteita, jatkuvasti saan laskea pennejä, siirtää omia laskuja sekä toivoa parasta. Eläinten hoitokulut ovat suuret. Tällä hetkellä luonnon ja eläinten hyväksi tekemääni työtä mahdollistavat Pääkaupunkiseudun Eläinsuojeluyhdistys sekä eräs sosiaalisessa mediassa toimiva ryhmä, hän kertoo.
Lisäksi muutamat järjestöt sekä yksityishenkilöt tukevat toimintaan keräämällä ja lahjoittamalla ruokaa sekä tarvikkeita eläimille. Yhteistyötä hän tekee paljon eläinlääkäreiden, eläintarhojen, eläinsuojeluyhdistysten sekä viranomaisten kanssa.
Vaikka lähtökohdat ovat olemattomat, voi toipuminen olla silti osaavissa käsissä mahdollista. Tämä pikkuriikkinen linnunpoikanen putosi pesänrippeiden kanssa koristepuusta, jonka kaupan asiakas oli tuonut kassalle. Muita poikasia ei enää löytynyt. Useamman tunnin ravinnottomuus ja hypotermia tekivät tilanteesta lähes toivottoman, mutta sinnikäs poikanen selvisi kuitenkin Valtasen hoidossa.