Kent juhlistaa kesää julkaisemalla uuden singlen, joka on remix-versio Tillbaka Till Samtiden -albumin kappaleesta Vy från ett luftslott (Punks Jump Up Remix). Kappale on ladattavissa ilmaiseksi yhtyeen nettisivuilta. Kappaleesta tehdään myös video ja yhtye pyytääkin faniensa apua videon tekemisessä.
Kent pyytää nettisivuillaan lähettämään fanien omatekemiä videoita teemalla Lill-Lördag eli pikkulauantai. Videon voi ladata Kentin Youtube-sivustolle ja yhtye on laittanut sivuille myös oman videopätkän esittelyksi.
Videoita voi ladata sivustolle 23.6. asti ja tämän jälkeen valitaan kolme videota, joista fanit voivat äänestää omaa suosikkiaan. Voittaja julkistetaan 26.6. ja voittajavideon tekijä saa lisäpalkinnoksi Kentin VIP-passin, fanituotteita sekä tapaamisen yhtyeen kanssa valitsemassaan konsertissa.
Kent lähtee loppukuusta kesäkiertueelle ja Suomessa yhtye nähdään kahdesti – Ruisrockissa 6. heinäkuuta ja Ankkarockissa 2. elokuuta.
(MTV3)