Kentin uusin albumi Vapen och ammunition on myynyt Suomessa kultaa. Levyn myynti on siis ylittänyt 15 000 kappaleen rajapyykin. Levy on ollut Pohjoismaissa menestys. Yhteensä sitä on myyty Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa lähes 200 000 kappaletta.
Huhtikuussa julkaistu albumi nousi ensimmäisellä viikollaan Ruotsin, Suomen ja Norjan albumilistojen ykköseksi sekä Tanskan listan sijalle 4. Ruotsissa albumi pysytteli ykkösenä neljä viikkoa ja tähän mennessä se on myynyt siellä jo tuplaplatinaa eli yli 120 000 kappaletta. Vapen och ammunition on tähän asti menestynein Kent-albumi.
Yhtye arvostaa Suomesta saatua kultalevyä paljon, koska täällä selkeästi paino on musiikissa eikä vain Joakim Bergin sanoituksissa. Suomen menestys on varsinkin yhtyeen suomenkielisille jäsenille tärkeää. Kent esiintyy seuraavan kerran Turun Ruisrockissa 7.7.2002 mistä bändi saa mukaansa myös kultalevyt.