Kahden pienen pojan varaisovanhemmat antavat lapsille kontaktin vanhempaan sukupolveen ja vanhemmille pieniä hengähdystaukoja arkeen.
Tellervo Sarajärvi, 68, ja hänen miehensä Keijo Vuorinen, 69, ryhtyivät noin puolitoista vuotta sitten varamummoksi ja varavaariksi kahdelle pienelle pojalle.
– Ajattelin jo neljä vuotta sitten takaisin Keravalle muuttaessani, että haluaisin tehdä jotain vapaaehtoistyötä mielellään lasten parissa. Mielestäni lapsissa on tulevaisuus, ja heistä pitää pitää huolta, Tellervo sanoo.
Keravalaisen Talkoorenkaan varamummo ja -vaaritoiminnan kuukausittaisissa Sylkky-tapaamisissa varaisovanhemmat ja lapset pääsevät viettämään aikaa toistensa kanssa. Siellä Tellervokin tutustui tuleviin ”varalapsenlapsiinsa”, nyt 3-vuotiaaseen Jesseen ja 2-vuotiaaseen Joonaan. He tulivat paikalle vanhempiensa Taru ja Mark Hartin kanssa.
– Minulla on lapsuudesta hyvät muistot omista isovanhemmistani, kun pääsin papan kanssa kauppa-autolle tai Sokokselle ratsastamaan kolikolla toimivalla oravalla. Nyt minun isäni on kuollut ja miehen isä ei ole halukas olemaan lastenlasten kanssa. Äitini puolestaan asuu Eestissä ja on sen verran iäkäs ja sairas, ettei jaksa enää hoitaa lapsenlapsiaan, kuten ei miehenikään äiti usein. Meillä ei ollut mitään tukiverkkoa, Taru Hart kertoo.
Kun Taru näki lehdessä ilmoituksen varaisovanhempitoiminnasta, hän lähti perheineen Sylkky-tapaamiseen ja jätti siellä kaavakkeella toiveen omasta varamummosta ja -vaarista. Pian tapaamisen jälkeen Tellervo soitti ja ilmoitti, että hän ja Keijo voisivat alkaa pojille varaisovanhemmiksi.
– Omat lapsenlapseni ovat 14- ja 17-vuotiaina jo niin isoja, etteivät sillä tavalla tarvitse vaaria ja mummoa. Keijon lapsenlapset puolestaan asuvat Ahvenanmaalla, Tellervo kertoo.
Tellervo ja Joona.
”Kehtaako pyytää?”
Tellu ja Keijo, kuten heitä Hartin perheessäkin kutsutaan, tapaavat poikia epäsäännöllisen säännöllisesti.
– Leikimme, luemme ja laulamme. He tykkäävät kovasti varsinkin ulkoleikeistä isolla tontillamme, pienillä pojilla kun on niin paljon energiaa. Välillä käymme kävelemässä myös lähistön ulkoilumaastoissa, Tellervo sanoo.
Aluksi perheet tapasivat toisiaan kaikki yhdessä jommankumman kotona.
– Vaikka toimintaan mukaan lähtemisen ideana oli myös, että saisimme apua, niin minulla oli vähän sellainen tunne, että kehtaako pyytää. Kesti kauan ennen kuin lapset jäivät varaisovanhemmille ensimmäistä kertaa yksin hoitoon. Se taisi itse asiassa olla Tellervo, joka ehdotti, että he ottaisivat pojat luokseen ihan vain keskenään, Taru sanoo.
Hoidossa pojat ovat olleet muutamia tunteja kerrallaan.
– Kerran esimerkiksi kävimme mieheni kanssa elokuvissa, kun pojat olivat hoidossa. Lapset jäävät kylään aina ihan mielellään ja ymmärtävät muutenkin, kenestä puhutaan, kun puhutaan Tellusta ja Keijosta.
Pelkästään lastenhoidon takia toimintaan ei kuitenkaan lähdetty. Taru pitää tärkeänä sitä, että lasten lähipiirissä on myös vanhempia ihmisiä.
– Minusta on myös ihanaa, että kun pojat vähän kasvavat, niin Keijo voi opettaa heille miehisiä kädentaitoja. Mieheni ei koskaan oppinut kädentaitoja omalta isältään, mutta Keijo osaa rakennella. Ehkä jo muutaman vuoden päästä pojat voivat opetella nikkaroimaan hänen kanssaan.
Paitsi arjessa, Tellervo ja Keijo ovat mukana perheen juhlassa. He ovat käyneet esimerkiksi poikien tarhan kevätriehassa sekä Jessen syntymäpäivillä.
– Heidät kutsutaan synttäreille ihan samalla tavalla kuin he olisivat oikeastikin mummo ja pappa, Taru sanoo.
Ohjausta vastuuntuntoisiksi aikuisiksi
Yhteistyö varaisovanhempien ja lapsiperheen välillä on ollut mutkatonta.
Kenelle ja miten?
- Varaisovanhempi toimii siltana eri sukupolvien välillä ja tukee lapsiperheitä arjessa.
- Talkoorenkaassa vapaaehtoisia koulutetaan kahdesti vuodessa – juuri tällä hetkellä varaisovanhempia ei ole riittävästi uusille perheille.
- Suomessa varaisovanhempitoimintaa pyöritetään keravalaisen Talkoorenkaan lisäksi tiettävästi ainakin Mannerheimin Lastensuojeluliitossa, Punaisessa Ristissä, Suomen Isovanhemmat ry:ssä ja joissakin seurakunnissa. Myös helsinkiläisen Pienperheyhdistys ry:n Mummilassa koulutetaan kummi-isovanhempia ja Parasta Lapsille ry:ssä leirimummoja ja -vaareja.
– Olin koko työurani niin paljon tekemisissä lasten ja vanhempien kanssa, että näen helposti, millaiset periaatteet kullakin on. Ja kyllä Taru ja Mark paljon kertovatkin. Mitään epäselvyyksiä ei ole. Vaikka olen vanhempi ja ”kaiken nähnyt”, en koskaan neuvo tai puutu heidän tekemisiinsä. Toki silloin kun pojat ovat meillä, noudatetaan niitä sääntöjä, joita meillä on, Tellervo sanoo.
– Ehkä joskus on pitänyt sanoa pojille samasta asiasta monta kertaa, mutta asiat on aina saatu hoidettua. On tärkeää olla määrätietoinen, mutta lempeä ja rakastava. Huutamaan ei ruveta, Tellervo lisää.
Joonan ja Jessen kuva löytyy varaisovanhempien kotoa isoista raameista.
– Toivottavasti voin nähdä, miten he kehittyvät ja kuinka tulevaisuudessa koulu ja ylipäätään elämä menee. Toivoisin, että pystyisin jollakin tavalla ohjaamaan heitä kasvamaan aikuisiksi, jotka ottavat vastuun itsestään ja tekemisistään.
– Mitä vanhemmiksi lapset tulevat, sitä enemmän he päättävät tekemisistään itse, ja siihen meillä ei ole lupa puuttua.
Palkitsee molempia osapuolia
Taru toivoo, että useampi ikääntynyt ryhtyisi varaisovanhemmaksi.
– Suomessa on tosi paljon ihmisiä, joilla ei ole turvaverkkoa. On ehkä muutettu kaukaa etelään töiden perässä, ja omat mummot ja papat asuvat kaukana.
Varaisovanhempitoiminnassa olisi tärkeää löytää kullekin sopiva ”pari”.
– Lapsia on eri-ikäisiä, ja mekin kirjoitimme hakukaavakkeeseen, että meillä on pienet ja villit pojat. On tosi hienoa, että Tellu ja Keijo ovat hyvässä kunnossa ja että heitä on kaksi, kun pojat juoksevat ja menevät. Ei huonokuntoinen sitä varmaan jaksaisikaan. Mutta huonokuntoiselle voisi sitten käydä vähän vanhempi lapsi.
– On myös paljon yksinäisiä vanhuksia, joilla ei ole oikeita lapsenlapsia tai ystäviä. Jos he löytäisivät tähän toimintaan mukaan, hekin saisivat itselleen ystäväverkostoa. Minä ainakin tykkään olla tekemisissä vanhempien ihmisten kanssa, Taru sanoo.
Kuvat: Taru Hart