Kerrostaloasunnosta löytyi kuollut Riihimäellä – Poliisi epäilee henkirikosta

1.03613943
Kuvituskuva.Jarno Kuusinen / All Over Press
Julkaistu 12.08.2018 10:40(Päivitetty 12.08.2018 13:44)

MTV UUTISET-STT

Poliisi tutkii epäiltyä henkirikosta Riihimäellä. Kaupungin keskustassa sijaitsevasta kerrostalosta löytyi aamulla vainaja. On mahdollista, että kuolemaan liittyy rikos, Hämeen poliisi kertoo.

Poliisi sai tiedon tehtävästä hätäkeskuksen kautta, eli poliisit eivät löytäneet vainajaa minkään muun tehtävän yhteydessä. Ennen poliisia kerrostalossa kävi ambulanssi, mutta vielä ei ole kerrottu, oliko vainaja kuollut jo löytöhetkellä.

Viranomaiset selvittävät parhaillaan vainajan henkilöllisyyttä ja kuolemaan johtaneita tapahtumia.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos