Tutkijoiden turvallisuus romahduspaikalla arveluttaa Otkesia.
Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) aloitti keskiviikkona paikkatutkinnan Helsingin Kontulassa keskiviikkona tapahtuneesta kerrostalon julkisivun romahduksesta.
Otkesin viestintäpäällikkö Tiina Bieber sanoo, että paikkatutkinta jatkuu kuitenkin vasta ensi viikolla.
– Joudumme palaamaan vielä paikalle, Bieber sanoo.
Tutkinnan keskeyttäminen johtuu Bieberin mukaan osittain siitä, ettei tutkijoiden työturvallisuudesta olla vielä varmistuttu.
– Meidän täytyy tutkia, onko olemassa riski, että sieltä tulee vielä jotain syliin.
Lue myös: Tältä näyttää Helsingissä vaarallisesti romahtanut kerrostalon julkisivu
Varsinaista tutkintaa harkitaan
Bieber sanoo, että paikkatutkinnan käynnistäminen ei vielä tarkoita sitä, että tapauksesta käynnistetään varsinainen tutkinta.
Tutkinnan aloittamiseen vaikuttaa Bieberin mukaan se, onko kyse yksittäistapauksesta.
– Jos kyseessä on vain yksittäistapaus, niin sitten vuoden mittainen tutkinta ei ole tarpeen.
Paikkatutkinnan perusteella Otkes tulee Bieberin mukaan joka tapauksessa julkaisemaan "turvallisuushavaintoja".
– Varsinaisessa tutkinnassa taas tehdään teknistä tutkintaa ja selvitetään tapahtumien kulku yksityiskohtaisesti läpi.
Bieber arvioi, että tutkinnan mahdollisesta aloittamisesta saadaan päätös aikaisintaan ensi viikolla.
Kontulassa tiistaina sattunut taloyhtiön julkisivun romahtaminen oli läheltä piti -tilanne, koska julkisivu romahti taloyhtiön istumapenkin päälle.
Tapauksesta ensimmäisenä uutisoineen Helsingin Uutisten mukaan julkisivu oli remontoitu vuonna 2010.
Edellisen kerran Helsingissä sattui tiettävästi julkisivun romahdukseen liittyvä vaaratilanne heinäkuun alussa.
Tuolloin Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan Uuden ylioppilastalon seinästä lohkesi kävelykadulle noin 50 kilon painoinen kivenmurikka.
Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.