Mies vangittu vaimonsa taposta epäiltynä Kouvolassa – uhri oli palkittu presidentin ansiomitalilla

LK poliisi
Lehtikuva
Julkaistu 03.08.2022 09:52(Päivitetty 03.08.2022 12:30)
Toimittajan kuva

Eetu Ruonakoski

eetu.ruonakoski(at)mtv.fi

@eeturuonakoski
Toimittajan kuva

Joonas Mustonen

joonas.mustonen@mtv.fi

Poliisi tutkii Kouvolassa tapahtunutta perheen sisäistä henkirikosta. Miestä epäillään vaimonsa taposta.

Lauantaina heinäkuun 30. päivänä Kouvolassa menehtyi henkilö perheen sisäisessä väkivaltarikoksessa, kertoo poliisi tiedotteessaan. Tekoa tutkitaan tappona. Poliisin mukaan uhri on täysi-ikäinen henkilö.

Poliisi ei ole kertonut tarkemmin osallisten välisestä suhteesta tai paljastanut edes uhrin sukupuolta, mutta MTV:n tietojen mukaan uhri oli taposta epäillyn miehen vaimo. Epäilty keski-ikäinen mies ja nainen ovat asuneet samassa osoitteessa Kouvolassa.

Poliisin mukaan mies otettiin kiinni epäillyn henkirikoksen tapahtumapaikalta. Poliisi ei ole kertonut, missä henkirikoksen tarkalleen uskotaan tapahtuneen. Kouvolan Sanomat uutisoi, että henkirikos olisi tapahtunut Kouvolan Kuusankoskella, eli ei pariskunnan yhteisessä kodissa.

Henkirikoksen uhrina kuollut nainen oli aiemmin palkittu presidentin myöntämällä ansiomitalilla ravintola-alalla tekemänsä työn johdosta. Asiasta uutisoi aiemmin Iltalehti.

Mies vangittu

Kymenlaakson käräjäoikeus vangitsi miehen tiistaina 2. elokuuta todennäköisin syin taposta epäiltynä.

Tutkinnanjohtaja Anne Tuomisto kertoo MTV Uutisille, että poliisi on kuulustellut teosta epäiltyä miestä. Tuomisto ei kuitenkaan halua avata kuulustelujen sisältöä tai tutkinnassa selvinneitä muita asioita, sillä esitutkinta on vasta alkuvaiheessa. Tuomisto vetoaa myös siihen, että kyse on arkaluontoisesta rikoksesta.

Hän ei kommentoi esimerkiksi sitä, mihin vuorokaudenaikaan epäillyn henkirikoksen uskotaan ajoittuneen tai millainen tilanne tapahtumia edelsi.

Juttua päivitetty uusilla tiedoilla 3.8.2022 kello 12.30.

Juttua muokattu 3.8.2022: Aiemmin jutussa kerrottiin, että käräjäoikeus vangitsi epäillyn maanantaina. Vangitsemisistunto pidettiin kuitenkin tiistaina.

Lue myös: Poliisi: Alaikäinen raiskattiin Haminassa

Tuoreimmat aiheesta

Kouvola