Ullanlinnan henkirikosta tutkitaan tappona – poliisi ei ole päässyt kuulemaan puolisonsa surmasta epäiltyä psykiatria

Poliisi tutkii Ullanlinnan henkirikosta rikosnimikkeellä tappo. Helsingin poliisi kertoi maanantaina aamupäivällä, ettei ole vielä päässyt kuulemaan rikoksesta epäiltyä 1974 syntynyttä miestä tai muita tapaukseen liittyviä.

Poliisi jatkaa henkirikoksen tutkintaa. Henkirikos tapahtui yksityisasunnossa Ullanlinnassa viikonloppuna.

Uhriksi joutui vuonna 1975 syntynyt nainen, joka on henkirikoksesta epäillyn puoliso. Tapahtuma-asunto oli epäillyn ja uhrin yhteinen koti.

Poliisi alkoi selvittää tapausta, kun uhrista tuli poliisille katoamisilmoitus perjantaina 16. joulukuuta. Nainen ei ilmestynyt perjantaina töihin.

Poliisin mukaan rikosnimike on tällä hetkellä tappo ja perustuu niihin tietoihin, jotka poliisilla on tällä hetkellä henkirkoksesta. 

Tappo rikosnimikkeenä viittaa siihen, että teossa ei olisi ollut suunnitelmallisuutta, eikä se olisi ollut henkirikosten luokassa erityisen julma tai raaka. Taposta vähimmäisrangaistus on kahdeksan vuotta ehdotonta vankeutta.

Vangitsemista esitetään tiistaina

Poliisi ei avaa toistaiseksi yksityiskohtaisia tietoja tapauksesta, kuten tekoaikaa, tekotapaa tai motiivia. Poliisi jatkaa edellä mainittujen asioiden selvittämistä.

– Kyseessä on erittäin vakavan rikosepäilyn esitutkinta. Ymmärrämme, että tapaus herättää paljon mielenkiintoa ja huolta kansalaisissa. Toistaiseksi emme pysty kuitenkaan käsittelemään tapauksen yksityiskohtia julkisuudessa, koska se voisi vaarantaa esitutkinnan, sanoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Jari Koski poliisin tiedotteessa.

Poliisi aikoo esittää henkirikoksesta epäiltyä, psykiatrina toiminutta miestä vangittavaksi tistaina 20. joulukuuta. 

Lue myös:

    Uusimmat