Kun seitsemännellä kuulla raskaana ollut Julia Nieminen lähti mahakipujen takia sairaalaan, hän ei voinut aavistaa, millainen koettelemusten ketju perhettä odotti. Nyt hän kertoo, miksi vaikeimmistakin hetkistä kannattaa puhua ääneen.
Julia ja Santeri Niemisen perheeseen odotettiin keväällä 2024 kolmatta lasta ja raskausviikkoja oli takana reilut 27, kun etätöissä kotona olleen Julian vatsaan alkoi koskea.
Kipu ei ollut kova, mutta Julia päätti soittaa synnytyslaitokselle selvittääkseen, onko kaikki kunnossa.
Hoitajan mukaan heti ei sairaalaan tarvinnut lähteä, mutta tilanne kannattaisi tarkastaa.
Julia odotteli vielä perhettä kotiin, kun olo huononi entisestään. Pian hän olikin jo ambulanssissa.
Sairaalassa selvisi, että Julian kohtu oli repeytynyt ja alkanut vuotaa verta.
Niemisen perhe asuu Varsinais-Suomessa Turun liepeillä ja oli onni onnettomuudessa, että sairaala oli melko lähellä. Tilanne oli nimittäin kriittinen.
Repeytymä johtui Julian mukaan edellisen synnytyksen jälkeen tehdystä kohdun kaavinnasta. Repeytymiseen oli nyt johtanut ilmeisesti se, että Julia oli kotona nostanut pyykkikorin lattialta.
– Kohtu kaavittiin, koska siinä oli ollut pieni pala istukkaa. Ilmeisesti siinä on silloin menty kohdun seinämän läpi ja siihen tullut arpi nyt repesi, Julia selvittää MTV Uutisille.
Lastensairaaloita tuettiin keskiviikkona huippuartistien voimin. Juttu jatkuu videon alla.
8:35Huomenta Suomessa vierailivat Elämä lapselle -konsertin juontajat Sara Parikka ja Eric "Lakko" Savolainen.
"Huulet liikkuivat, mutta en ymmärtänyt mitään"
Julia ehti olla sairaalassa kymmenen minuuttia, kun Oiva jo syntyi.
Synnytyssalista pieni poika vietiin keskolaan, jossa häntä pidetiin kaksi ja puoli kuukautta, kunnes hän lopulta pääsi kotiin.
Oiva kuvassa pienenä keskosena.Julia ja Santeri Niemisen kotialbumi.
Kotona normaalia vauva-arkea ehti kestää viikon, kun tilanne sai taas huolestuttavan käänteen.
Keskosille tehdään lasketun ajan kohdilla aivojenmagneettitutkimus, ja Oivan kuvissa näkyi jotain erikoista.
– Mikään ei valmistellut siihen, mitä sieltä lopulta löytyi, Julia kuvaa.
Lääkäri kertoi, että Oivan aivot olivat muuten täydelliset, mutta valitettavasti hajuhermosta kasvaa kasvain ja lisätutkimukset pitäisi käynnistää heti.
Uusi tieto oli äidille suuri järkytys.
– Kuulin, kun lääkäri puhui, ja näin, että hänen huulensa liikkuivat, mutta en enää siinä kohtaa ymmärtänyt, mitä hän puhuu.
– Toki meillä oli kerrottu, että aina voi löytyä jotain, mitä ei ole aikaisemmin näkynyt, mutta emme ikinä – eikä kukaan lääkärikään varmastikaan – odottanut, että sieltä kasvain löytyy. En ollut sairaalassa tässä vaiheessa edes varsinaisesti kuulemassa magneettikuvien vastauksia, vaan olin siellä vaihtamamassa Oivan nenämahaletkua.
Julia kertoo lääkärin huomanneen hänen olevan shokissa ja ottaneen tilanteen haltuun.
– Lääkäri sanoi, että kun olen päässyt kotiin, hän voi soittaa vielä miehelleni ja selittää tilanteen, koska minä en varmaan itse pysty siihen. Kiitin häntä ja sanoin, että tee se.
Oiva vietti keskolassa kaksi ja puoli kuukautta.Julia ja Santeri Niemisen kotialbumi.
Odotettua isompi leikkaus
Oivan aivoista leikattiin kallon ulkopuolinen kasvain muutama päivä sen jälkeen, kun hän oli täyttänyt vuoden.
Oli nimittäin selvinnyt, että kyse ei ollut vain kallonpohjassa olevasta pienestä kasvaimesta, vaan kasvain oli porautunut läpi kallonpohjassa olevasta reiästä poskionteloihin, jossa se painoi silmänpohjaa ja näköhermoa ja alkoi rikkoa luisia rakenteita.
– Vaarana oli, että Oiva menettää näkönsä toisesta silmästä. Leikkausta piti siksi kiirehtiä.
Leikkaus oli suuri ja vaativa.
– Alkuun mietittiin, löytyykö Turusta sopivaa osaajaa vai pitääkö lähteä Helsinkiin, vai tuleeko Helsingistä joku tänne. Mutta Turusta löytyi sitten tosi taitava ja hyvä kirurgi, joka on juuri tämän alueen spesialisteja.
Oiva äidin sylissä sairaalassa.Julia ja Santeri Niemisen kotialbumi.
Tähystysleikkaus oli suunniteltu koko päivän kestäväksi, joskaan kukaan ei oikein tiennyt, kuinka kauan siinä lopulta menee. Tähystäminen nenän kautta toi asiaan omat haasteensa.
– Tähystimen kamerat ovat tosi isoja, ja Oivan nenää jouduttiin rikkomaan, jotta ne saataisiin mahtumaan läpi.
Oiva meni leikkaussaliin aamukahdeksalta, ja illalla kello 22 Julia pääsi katsomaan häntä teho-osastolle. Leikkaus oli onnistunut ja koko kallon ulkopuolinen kasvain oli saatu poistettua.
Kun Oiva piti seuraavana päivänä irrottaa hengityskoneesta ja intubaatioputki oli tarkoitus ottaa pois, tilanne kääntyi jälleen kerran huonompaan suuntaan.
– Edes intubaatioputken teippejä ei ollut saatu irrotettua, kun Oiva romahti täysin ja häntä jouduttiin elvyttämään. Taustalla oli se, että Oivan keuhkot olivat synnytyksessä vähän vaurioituneet. Tämä on keskosille tavallista.
Seuraavat päivät Oiva taisteli elämästä ja kuolemasta. Välillä oli hyviä hetkiä, välillä sykkeet ja happitasot romahtivat.
– Oivalle alkoi tulla infektiota ja vaikka hän sai rauhoittavia ja nukutuslääkkeitä, ne eivät oikein tehonneet, koska potilas oli niin pieni. Hän alkoi heräillä lääkkeiden läpi, mutta ei kuitenkaan jaksanut hengittää itse, Julia kertoo.
– Muistan, että joku lääkäri sanoi jossain kohtaa, että hän ei enää tiedä, mitä tehdä. Häntäkin oli alkanut pikkuhiljaa pelottaa.
Oiva isänsä Santeri Niemisen sylissä.Julia ja Santeri Niemisen kotialbumi.
– Romahduksia ei enää tullutkaan ja hengityskoneen kaavioista näkyi, että Oiva oli alkanut ottaa omia hengenvetoja. Oivaa hoitanut anestesialääkäri pidensi tuolloin työpäiväänsä, koska halusi päästä kokeilemaan, voiko Oivan yrittää irrottaa hengityskoneesta. Hänellä oli semmoinen kutina, että voisi olla se hetki, Julia muistelee.
Hetken päästä Oiva hengittikin jo itse happiviiksillä ja halusi syliin.
– Saimme ottaa hänet syliin silloin ensimmäistä kertaa yli viikkoon. Tuli sellainen olo, että me selvittiin. Se oli uskomaton ihme ihan suoraan sanoen.
Oiva oli teho-osastolla vielä viikon, koska lääkitystä ei voinut lopettaa liian nopeasti vieroitusoireiden takia.
– Hän oli aluksi tosi sekava, ja paranemisvaihe vaati myös meiltä vanhemmilta paljon.
Vielä kotiin pääsyäänkin Oiva oli Julian mukaan hyvin pelokas ja vaisu.
– Hänelle selkeästi oli jäänyt jonkinnäköisiä pelkotiloja myös itselleen kaikesta siitä hoidosta. Mutta pikkuhiljaa alettiin tehdä tavallisia asioita, elämä alkoi normalisoitua ja alkoi tuntua semmoiselta, että kyllä se tästä.
Oiva kävi edelleen kontrolleissa, ja vanhemmille tarjottiin keskustelutukea.
– Oiva sai myös sellaista leikittelyä ja käytiin paljon läpi muun muassa sitä, miten kaikenlaiset tunteet ovat normaaleja. Samalla sai myös varmistusta itse siitä, että tekee oikeita asioita.
Nyt Oiva voi Julian mukaan hyvin ja on "aivan tavallinen 2,5-vuotias lapsi".
– Hän aloitti kuukausi sitten päiväkodin ja puhuu paljon, liikkuu paljon ja tykkää kiipeillä. Kaikki on tosi normaalisti, mikä on juuri hyvä. Tässä on oppinut sen, että jos ennen on ajatellut, että onpa elämä ja arki tylsää, juuri ne arjessa toistuvat normaalit asiat tuovat turvan.
– Sen takia olen jotenkin tosi kiitollinen siitä, että on päiväkoti, on työ ja ovat nämä kaikki samat toistuvat arjen harrastukset. Meillä on kaikki tosi hyvin, kun on näin normaalia ja tavallista.
Oiva aloitti tänä syksynä päiväkodin.Julia ja Santeri Niemisen kotialbumi.
Äidin mukaan tämä kukkaispoika puhuu paljon, liikkuu paljon ja tykkää kiipeillä.Julia ja Santeri Niemisen kotialbumi.
Julia korostaa sitä, miten tärkeää on ollut puhua asioista rehellisesti ja peittelemättä.
– Olemme puhuneet Oivan isosisaruksille kaikesta ja toden totta kerromme myös Oivalle kaikesta ihan uudella tavalla, kun ymmärrys kasvaa. Arkeen kuuluu vieläkin erilaisia kontrollikuvauksia ja tutkimuksia, koska Oivalla on edelleen kallon sisäpuolella pieni osa kasvainta jäljellä. Sitä seurataan tasaisesti, ettei se ala kasvaa tai aiheuttaa oireita.
– Samoin hänkin osaa jo kertoa, mitä hän haluaa tai mitä hän ei.
Julia kehuu kaikkia lapsiaan rohkeiksi ja upeiksi ihmisiksi.
– Tämä koko tilanne on vaatinut kaikilta tosi paljon ja me kerromme kaikille lapsillemme ihan joka päivä, miten mielettömän rohkeita ja upeita tyyppejä he ovat ja että tulevat pärjäämään elämässä. He eivät hätkähdä pienestä.
Oivan sairaus on vaikuttanut koko perheeseen. Julia-äiti kuvaa perhettä kaiken jälkeen "hyväksi tiimiksi".Julia ja Santeri Niemisen kotialbumi.
Terveisiä muille mustiin hetkiin: Toivoa on
Julia toivoo vielä, että Oivan tarina antaa toivoa muille vastaavassa tilanteissa oleville.
– Mieluummin nykyään puhun asiasta kuin jätän puhumatta, koska tiedän, että tuolla on monia vanhempia, jotka elävät juuri nyt niitä mustimpia hetkiä. Ja tiedän, että siellä on aina joku perhe, jolla on vakava tilanne oman lapsensa kanssa. Minun ajatukseni ovat heidän luonaan, Julia sanoo.
Julia Nieminen haluaa valaa uskoa vaikeassa tilanteessa oleviin vanhempiin. Kuvassa Oiva nukkuu hänen rinnallaan.Julia ja Santeri Niemisen kotialbumi.
– Kun on itsekin valvonut öitä teho-osastolla etsien netistä tietoa siitä, miten lapsi selviää tehohoidosta, ja löytänyt vaikka juuri Kummien tarinoita, on ajatellut silloin, että ehkä meillekin voi käydä hyvin. Sen takia me lähdimme itsekin Kummien juttuun mukaan. Vaikka on tapahtunut ihan hirveitä asioita, lopulta elämä voi olla myös tosi hyvää, ja toivoa on aina.
Oivan tarina kuultiin Kummit Live: Elämä lapselle -konsertissa. Konsertin voi katsoa MTV Katsomossa.
Kati Hyttinen työskentelee MTV Uutisissa Lifestyle-toimituksessa, uutisdeskissä ja Huomenta Suomen suunnittelussa, joissa hän seuraa ajankohtaisia asioita ja ilmiöitä. Hän on erikoistunut muun muassa terveys- ja ympäristöaiheisiin.
Voit lähettää juttuvinkkejä Katille osoitteeseen kati.hyttinen@mtv.fi.
