Keskustan puheenjohtajakisan hävinnyt Tuomas Kettunen valittiin puolueen varapuheenjohtajaksi

Kansanedustajat Hilkka Kemppi ja Markus Lohi valittiin jatkokaudelle keskustan varapuheenjohtajistossa.

Keskustan kansanedustaja Tuomas Kettunen on valittu puolueen varapuheenjohtajistoon. Hän sai lauantaina puoluekokouksessa Jyväskylässä pidetyssä vaalissa toiseksi eniten eli 955 ääntä. Kettusen lisäksi puoluekokous valitsi kansanedustajat Hilkka Kempin ja Markus Lohen jatkamaan varapuheenjohtajistossa.

Kettunen lupautui aiemmin tänään varapuheenjohtajakisaan hävittyään ensin puolueen puheenjohtajavaalin Antti Kaikkoselle.

Keskustan varapuheenjohtajiksi oli lauantaina ehdolla kaikkiaan seitsemän ihmistä. Kemppi voitti varapuheenjohtajaäänestyksen 1 350 äänellä, ja Lohi sai 892 ääntä. Heidän ja Kettusen lisäksi ehdolla olivat kansanedustaja Vesa Kallio sekä entinen kansanedustaja ja paikallispoliitikko Joonas Könttä, yrittäjä Petri Roininen ja Suomen keskustanaisten puheenjohtaja Päivi Mononen-Mikkilä.

Roininen sai vaalissa 558 ääntä, Kallio 502, Könttä 429 ja Mononen-Mikkilä 321 ääntä. Kaikkiaan ääniä annettiin yli 5 000.

Puoluesihteeri Antti Siika-aho valittiin lauantaina jatkokaudelle. Hänellä ei ollut vastaehdokkaita.

Lue myös:

    Uusimmat