Keskustan varapuheenjohtajalla Riikka Pakarisella koronatartunta – altistui sunnuntaina, oireet alkoivat alkuviikosta

LK 281221 Eduskunta
Lehtikuva
Julkaistu 12.01.2022 16:04

MTV UUTISET - STT

Keskustan varapuheenjohtajalla Riikka Pakarisella on todettu koronatartunta. Hän kertoo Facebookissa olevansa kotikaranteenissa ensi viikon torstaihin saakka.

Espoolainen Pakarinen joutuu perumaan myös karanteeniajalle osuvat aluevaalitilaisuudet. Hän on ehdokkaana Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella.

–  Sain tiedon altistumisestani sunnuntaina, ja olen siitä saakka ollut kotioloissa. Oireet itselleni puhkesivat alkuviikosta, kuumetta ja lihassärkyä. Yleisvointi on kuitenkin säilynyt hyvänä, kiitos saatujen rokotteiden, Pakarinen kirjoittaa.

Aiemmin koronatartunnoistaan ovat kertoneet muun muassa kansanedustaja Mika Niikko (ps.), kansanedustaja Markus Lohi (kesk.), kansanedustaja Paula Werning (sd.), kansanedustaja Jouni Ovaska (kesk.) sekä ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.).

Pakarisen tartunnasta kertoi aiemmin Suomenmaa.

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus