Kiihkoa päästä varpaisiin – näin eri kehonosat kannattaa ottaa huomioon petipuuhissa: "Mannaa seksielämälle"

shutterstock_1070850878
Shutterstock
Julkaistu 02.09.2018 21:56

Valpuri Haapala

valpuri.haapala@mtv.fi

Genitaalialueet eivät ole ihmisruumiin ainoita seksielämään vaikuttavia osia, muistuttaa The Sun.

Videolla seksikauppojen myyjät vinkkaavat neuvot leluostoksille.

Eri kehonosien käyttäminen valmistaa aistit seksiin ja tekee orgasmin saamisesta todennäköisempää – ja saavutetusta orgasmista entistä nautinnollisemman.

The Sunin haastattelemat seksiasiantuntijat jakoivat vinkkinsä kehon kokonaisvaltaiseen seksuaaliseen käyttämiseen.

Aivot

shutterstock_360192704

Meditoimalla voi virittää itsensä oikeaan tunnelmaan. Kuvituskuva.

Aivojen sanotaan olevan tärkein sukupuolielin. Ja niinhän se on: esimerkiksi stressaava työpäivä ei tavallisesti houkuttele vällyjen väliin peuhaamaan.

Valmistele aivojasi seksiin meditoimalla muutama minuutti hiljaa itseksesi. Meditointi voi saada aistit herkistymään ja seksin tuntumaan entistä miellyttävämmältä.

– Meditointi lisää energiaa sekä parantaa unenlaatua ja keskittymistä. Kaikki nämä tekijät ovat mannaa seksielämälle, sanoo meditaatiota opettava Natasha Harding.

Korvat

Musiikin kuunteleminen virittää mielen ja kehon seksiin sopivaan tunnelmaan – ja voi auttaa saamaan orgasmin. Seksineuvoja Alix Fox suosittelee erityisesti klassista musiikkia.

Lisätwistiä tuo seuraava kikka:

– Sido rakastajasi silmät ja laita kuulokkeet hänen korvilleen. Soita klassista musiikkia aistiherkkyyttä edelleen parantaaksesi, Fox vinkkaa.

Kikan kiihottavuus perustuu jännitykseen. Silmät sidottuna oleva rakastaja ei tiedä, mihin partneri seuraavaksi koskee, eikä myöskään kuule, mitä tämä aikoo.

Silmät

shutterstock_794432590

Näköaistimukset kiihottavat. Kuvituskuva.

Silmiä ei joka kerta seksiä harrastaessaan kannata sitoa, sillä näköaistimukset kiihottavat niin miehiä kuin naisia – seksiä kannattaakin harrastaa myös valot päällä.

Myös rakastelu peilin edessä kiihottaa monia. The Sun viittaa "seksipeilejä" valmistavan Luvvu-merkin kyselyyn, jossa 76 prosenttia naisvastaajista kertoi kiihottuvansa katsellessaan itseään harrastamassa seksiä.

Huulet

Manchesterin yliopiston tutkimuksessa huomattiin, että miehet tuijottivat naisten huulia keskimäärin seitsemän sekuntia siinä missä silmiä katseltiin 0,95 sekuntia. Huulet herättivät miesten huomion erityisesti silloin kun ne oli maalattu punaisiksi.

Lisää himoa sänkypuuhiin voikin loihtia yksinkertaisesti huulipunaa laittamalla.

LUE MYÖS: Nämä ominaisuudet naisessa sytyttävät miehen

Nenä

shutterstock_499262824

Herkkä hajuaisti voi auttaa orgasmin saavuttamisessa. Kuvituskuva.

Saksalaisen tutkimuksen mukaan hyvän hajuaistin omaavat naiset saavat orgasmin kuusi kertaa tavallista todennäköisemmin. Tutkijoiden mukaan vahvan hajuaistin omaavat ovat herkempiä vartalon tuoksuille ja hormoneille, jotka puolestaan laukaisevat kiihotuksen.

Niistä siis nenäsi ennen rakastelua, jotta hajuaistisi saa seksuaalisuutesi valloilleen.

Rinnat

The Sun kertoo seksikauppa Lovehoneyn kyselystä, jossa selvisi, että yli 60 prosenttia pareista nauttii nänneillä leikkimisestä. Alix Fox kertoo, että nännien ja rintojen koskettelu voi kiihottaa naisen orgasmin partaalle, mutta hyväilystä nauttivat myös miehet. 

– Nännit reagoivat lämpötilan muutoksiin. Kokeile laittaa pitkä kaulakoru pakastimeen ja käytä jäistä riipusta leikkikaluna, jolla hyväillään nännien seutua.

Vatsa

shutterstock_705166555

Tie sydämeen käy vatsan kautta? Kuvituskuva.

Illicitencounters.com-sivuston 2000 henkilöä tavoittaneessa gallupissa huomattiin, että kasvissyöjät tapasivat ryhtyä seksiin sekasyöjiä nopeammin. Kyselyn mukaan vegetaristit myös pettivät kumppaniaan sekasyöjiä todennäköisemmin.

– Kasvissyöjät saattavat usein olla parempia keskustelijoita ja kokevat helpommaksi jakaa tunteitaan kuin sekasyöjät, kommentoi pettämissivustoa ylläpitävä  Christian Grant.

Takapuoli

Perinteinen emätinpenetraatio on helppo, mutta ei ainut ratkaisu seksin harrastamiseen. Anaalin alueella on paljon erogeenisiä alueita, joiden hyväily voi tuottaa äärimmäisen voimakkaan orgasmin.

On hyvä muistaa, että anaaliseksi sopii myös miehille vastaanotettavaksi.

Jalat

Sukkien pitäminen jalassa seksin voi auttaa orgasmin saavuttamisessa, vihjaa hollantilaistutkimus. Siinä havaittiin, että sukkia seksin aikana pitävät pareista 80 prosenttia sai orgasmin. Ilman sukkia seksiä harrastaneista pareista kliimaksiin pääsi vain puolet.

Selitys ilmiön takana on yksinkertainen: jalkoja lämmittävät sukat laajentavat verisuonia ja parantavat näin ollen verenkiertoa.

Lähde: The Sun 

Tuoreimmat aiheesta

Seksi ja parisuhde