Osa sosiaalisessa mediassa kiertävistä seksivinkeistä toimii ihan oikeasti.
Internet on täynnä vinkkejä ja niksejä seksielämän parantamiseen.
Välillä on hankala hahmottaa, mitkä vinkit ovat täysin keksittyjä, ja missä taas piilee oikeasti totuuden jyvänen.
New York Post keräsi yhteen oikeasti todistetusti toimivia niksejä, joiden avulla lempi leiskuu suuremmalla liekillä.
Vedä sukat jalkaan
Idea siitä, että jättää sukat jalkaan seksin ajaksi ei ole mikään uusi juttu.
Eihän kukaan varsinaisesti pidä siitä, että jalat palelevat, minkä vuoksi joidenkin tutkijoiden mielestä sukat voivat vaikuttaa positiivisesti myös seksiin.
Hollantilaisen Groningenin yliopiston tutkimuksen mukaan sukkien pitäminen sängyssä voi parantaa pariskunnan seksielämää. Tutkimukseen osallistui 13 pariskuntaa.
Tuloksien mukaan naisista 50 prosenttia sai orgasmin ilman sukkia, kun taas 80 prosenttia sai orgasmin sukat jalassa. Tulosten uskotaan selittyvän sillä, että naiset reagoivat negatiivisesti tuntiessaan kumppanin kylmät jalat ihollaan.
Tiede on tiennyt jo kauan ihmisen mielen ja genitaalialueen vahvasta yhteydestä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että minkä tahansa lainen ympäristön aiheuttama stressi tai epämukavuus voi estää veren virtaamisen sukuelimeen ja näin ollen tehdä orgasmin saavuttamisesta epätodennäköisempää.
Sukkien avulla pystyy poistamaan helposti ainakin yhden mahdollisen epämukavuuden.
Lue myös: Ota kivulias riski huomioon: Mies, nämä ovat kolme penikselle vaarallisinta seksiasentoa!
Uutta kulmaa tyynyn avulla
Tieteen mukaan paras seksiasento naisen orgasmin kannalta on lähetyssaarnaaja-asento.
Monet alan asiantuntijat ja useat netin keskustelupalstat kehottavat lisäämään asentoon kuitenkin vielä yhden elementin, jonka sanotaan muuttavan tilannetta entisestään suotuisempaan suuntaan.
Tyynyn asettelu naisen lantion alle nimittäin kääntää asentoa sen verran, että liikkeet stimuloivat paremmin naisen klitorista. Täysin aukoton vinkki ei ole, mutta monet vannovat sen nimeen.
MTV Uutiset on kirjoittanut aikaisemmin myös muista nikseistä, joilla lähetyssaarnaaja-asennosta saa nautinnollisemman kummallekin osapuolelle.
Munakikka
Uusin TikTokissa villinnyt "seksikikka" on niin sanottu keltuaismetodi ja vaikka se kuulostaakin oudolta, se pohjautuu maalaisjärkeen.
Metodi ei siis varsinaisesti yllytä ottamaan raakaa kananmunaan mukaan akteihin, vaan pikemminkin keltuaisen avulla yritetään havainnollistaa, miten klitorista tulisi koskea.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Yli 13 miljoonaa katselukertaa keränneessä klipissä nainen tekee varovasti peukalollaan ympyrää raa'alla munankeltuaisella ja osoittaa, että keltuainen hajoaa heti, kun hän käyttää pienintäkään painetta. Videon opetus on lähestyä klitorista kuin keltuaista.
Klitoriksessa on tuhansia hermopäätteitä, joten vinkki käy vain yksinkertaisesti järkeen.
Lue myös: Koetko epäonnistuneesi, jos kumppani ei saa orgasmia? Seksuaaliterapeutti muistuttaa oikeasta "hyvän seksin mittarista"
Kuppi kuumaa
TikTokissa on aikaisemmin innostuttu viraali-ilmiöksi asti niksistä, jonka mukaan kahvin juominen juuri ennen seksin harrastamista tuottaisi vahvempia orgasmeja.
Teoria perustuu siihen, että kofeiini laajentaa verisuonia, toisin sanoen verisuonien läpi virtaa silloin myös enemmän verta. Tämä lisääntynyt virtaus auttaisi lisäämään verenkiertoa myös sukuelimissä, mikä tehostaisi orgasmia.
Varsinaista tutkimusta aiheesta ei ole tehty, mutta australialainen gynekologi Joseph Sgroi kommentoi asiaa aikaisemmin New York postille todeten, että kofeiinilla saattaa tosiaan olla mieto vaikutus.
– Kofeiinin vaikutus verisuoniin vaihtelee. Aivojen ja keuhkojen verisuonilla on taipumus supistua, kun taas mahalaukun verisuonilla on taipumus laajentua. Kun lisäät tämän vaikutuksen aivoihin stimulanttina, saatat saada tunteen vahvistuneista orgasmeista, Sgroi selitti.
Lähde: New York Post
Lue myös: Seksivirheet, joihin ei kumppanin kanssa kannata sortua: "Jos joku asia on tunnelman tappaja, niin..."
Lue myös: Pariskunta keksi rohkean tavan kerätä hiukan ylimääräistä taskurahaa
Katso myös: Millaista on hyvä suuseksi, ja voiko "69" koskaan toimia?
2:51