Kiina on vahvistanut, että myös Latinalaisen Amerikan yllä leijaillut pallo on ollut kiinalainen. Kiina ei puhu taaskaan vakoiluilmapallosta, vaan lausunto on pitkälti linjassa sen aiempien Yhdysvaltain yllä leijaillutta palloa koskevien kommenttien kanssa.
Kiinan ulkoministeriö kuvailee toistakin palloa miehittämättömäksi ilma-alukseksi. Kiina sanoo aluksen poikenneen vakavasti reitiltään ja eksyneen vahingossa Latinalaisen Amerikan ja Karibian ylle.
Yhdysvaltain puolustusministeriö kertoi viime viikolla kahdesta epäillystä vakoiluilmapallosta. Näistä ensimmäinen havaittiin Yhdysvaltain yllä, ja Yhdysvallat ampui pallon alas viikonloppuna.