Kiinassa tuoreet äidit viettävät perinteisesti ensimmäisen kuukauden synnyttämisen jälkeen kotonaan toipumassa raskaudesta ja synnytyksestä. Varakkaat äidit eivät kuitenkaan halua enää lukkiutua koteihinsa, vaan he suuntaavat äitien toipumiselle ja hemmottelulle suunniteltuihin keskuksiin.
Siinä missä kiinalaisäidit ovat tavan mukaan jääneet koteihinsa synnytyksen jälkeen "istumaan kuukaudeksi", on keskiluokan vaurastuminen mahdollistanut ylellisemmän tavan viettää synnytyksen jälkeistä kuukautta.
Mahdollisuuteen vastaavat erilaiset äitien hemmotteluun erikoistuneet keskukset, joita laskettiin vuonna 2013 löytyvän Kiinasta yli 700. Bisneksen arvo liikkuu sadoissa miljoonissa ja sen arveltiin tuottaneen toissavuonna lähes 500 miljoonaa dollaria.
Tarjolla on esimerkiksi henkilökohtainen lastenhoitaja, jonka johdolla opetellaan esimerkiksi imetystekniikoita, kuusi tarkoin suunniteltua kokin valmistamaa ateriaa päivässä sekä suitsukkeita, joiden tarkoitus on estää äitiä sairastumasta. Tästä kaikesta saa nauttia, kun raottaa kukkaron nyörejään 900:lla dollarilla päivässä.
New York Timesin haastattelema Ms. Li, 31, kertoo olleensa todella tyytyväinen aikaansa keskuksessa.
– Ilman tällaista erikoishoitoa en olisi voinut toipua.
Kotikuukausi jäämässä historiaan?
Moni keskusten palveluita käyttävä nainen kertoo päätyneensä hemmottelukuukauteen välttääkseen ristiriitoja äitinsä kanssa. "Kotona istumisen" aikana tuore äiti ei saa esimerkiksi ulkoilla tai pestä hiuksiaan. Kotona ei myöskään saa käydä vieraita lähimpiä sukulaisia lukuun ottamatta.
Kotikuukautta vastustetaan nykyään myös sen takia, että naisten väitetään jopa kuolleen noudattaessaan perinteitä. Viime kuussa raportoitiin naisesta, joka menehtyi lämpöhalvaukseen kääriydyttyään paksuihin peittoihin helteiden aikaan, sillä hän vain halusi noudattaa suvun vanhimpien neuvoja.
Modernit kiinalaisäidit ovatkin hylänneet kotikuukauden kokonaan ja palaavat normaaliin ulkoilu- ja ruokailurutiiniin heti synnytyksen jälkeen. New York Timesin haastattelema 38-vuotias muusikko Wu Fei ei kestänyt ajatusta sisällä kyyhöttämisestä ja peseytymättömyydestä ja päätti saaneensa tarpeeksi vanhanaikasesta perinteestä. Niinpä hän vei lapsiaan puistoon ja söi mitä halusi heti synnytyksen jälkeen.
Kotikuukausi on kuitenkin niin syvään juurtunut perinne, ettei sen uskota katoavan pitkiin aikoihin. Kiinalaiset kauhistelivat toukokuussa toisen lapsensa synnyttänyttä Cambridgen herttuatar Catherinea, joka poseerasi kameroille vain tunteja lapsen syntymän jälkeen.
– Eikö Kate vietä kotikuukautta?, sosiaalisessa mediassa ihmeteltiin.
Uusia vaihtoehtoja
Vaikka tuore äiti ei olisikaan kiinnostunut viettämään aikaa hemmottelukeskuksessa, kuka tahansa voi tilata erilaisia palveluita myös kotiinsa. Moni kiinalaisperhe palkkaa synnytyksen jälkeiseksi kuukaudeksi kotiinsa asumaan erikoistuneen lastenhoitajan, eli yuesaon.
Kasvava kysyntä on johtanut myös tarjonnan lisääntymiseen. Erikoistuneita lastenhoitajia on saatavilla joka lähtöön, ja jotkut palveluntarjoajat ovat jopa kehittäneet metodeistaan pseudotieteen. Red Wall -klinikka on kehittänyt tarkan "tieteelle perustuvan" ohjelman, jota äidin tulee kotikuukauden aikana noudattaa.
Ohjelman aikana ei saa esimerkiksi juoda vettä, vaan ainoastaan tarkoin suunniteltuja yrttijuomia ja sienikeittoja, joiden tarkoitus on palauttaa äiti voimiinsa ja edesauttaa äidinmaidon muodostumista.
Vaikka synnytyksen jälkeisiä palveluja mainostetaan usein tieteellisin termein ja hyödyin, yksi palvelujen hyvistä puolista lyö kuitenkin muut laudalta: kun luottaa ammattilaisen apuun, ei tarvitse kuunnella suvun matriarkan diktaattorimaisia neuvoja.
Lähde: The New York Times