Kiinassa 248 miljoonaa koronatartuntaa joulukuussa – terveyskomitean pöytäkirja vuoti julkisuuteen

1:12img
Julkaistu 24.12.2022 08:45(Päivitetty 24.12.2022 11:26)

MTV UUTISET–STT–AFP

Kiinan kansallisen terveyskomitean arvioiden mukaan 248 miljoonaa ihmistä on saattanut saada koronatartunnan joulukuun 20 ensimmäisen päivän aikana, kertoo uutistoimisto Bloomberg.

Keltaisenmeren rannalla sijaitsevassa Qingdaon kiinalaiskaupungissa on päivittäin noin puoli miljoonaa koronavirustartuntaa, kertoi paikallinen terveysviranomainen perjantaina. Viranomaisen lausunto tartuntamääristä sensuroitiin lauantaihin mennessä kiinalaismedioista.

Kaupungin terveysviraston varajohtaja Bo Tao sanoi kiinalaismedian mukaan tartuntamäärien lähenevän huippuaan ja arvioi lukemien kasvavan vielä 10 prosenttia viikonlopun aikana.

Noin 10 miljoonan asukkaan Qingdao sijaitsee Shandongin maakunnassa, jossa Kiinan virallisten lukujen mukaan raportoitiin perjantaina vain 31 koronavirustartuntaa.

Koko maassa perjantaina todettuja tartuntoja raportoitiin hieman yli 4  000.

Kiina on viime aikoina purkanut nopeasti pitkään voimassa olleita koronarajoituksiaan. Rajoitusten purkamista edelsi kiinalaisittain harvinaisia julkisia mielenosoituksia, jotka olivat maan laajimpia vuosikymmeniin.

Tartuntamäärät eri puolilla maata ovat rajoitusten höllentämisen jälkeen nousseet jyrkästi, ja viranomaisten mukaan tartuntojen jäljittäminen on mahdotonta pakollisten testausten päätyttyä.

Kansallinen terveyskomitea: Joulukuussa mahdollisesti jopa 248 miljoonaa tartuntatapausta

Kiinan kansallisen terveyskomitean arvioiden mukaan 248 miljoonaa ihmistä on saattanut saada koronatartunnan joulukuun 20 ensimmäisen päivän aikana, kertoo uutistoimisto Bloomberg. Kyseessä olisi lähes viidennes Kiinan väestöstä.

Terveyskomitean keskiviikkoisen kokouksen vuotaneessa pöytäkirjassa arvioitiin myös, että tällä viikolla tartuntoja on voinut olla yhden päivän aikana jopa 37 miljoonaa.Terveyskomitea ei vastannut Bloombergiin yhteydenottopyyntöihin vuotaneen pöytäkirjan sisällöstä.

Bloombergin mukaan Kaakkois-Kiinan Dongguanissa viranomaisarviot tartuntamääristä ovat Qingdaon tapaan virallisia lukuja suurempia. Yli 10 miljoonan asukkaan kiinalaiskaupungissa arvioitiin päivittäisten tartuntamäärien olevan noin 250  000–300  000.

Kiinalaispropaganda haparoi rajoitusten purkamisen perustelemisessa

Koronarajoitusten höllentämisen myötä Kiinan valtiollinen media on ongelmissa, sillä se ei ole onnistunut johdonmukaisesti perustelemaan rajoitusten purkamista.

Kiinalaispropaganda ylisti pitkään maan nollakoronapolitiikan olevan todiste maata hallitsevan kommunistipuolueen paremmuudesta ja presidentti Xi Jinpingin viisaudesta.

Nyt propagandakoneiston on käännettävä karanteenien, matkustusrajoitusten ja koronasulkujen purkaminen voitoksi, vaikka tartuntamäärät kasvavat kovaa vauhtia.

–  Valtiolliset mediat eivät ole keksineet kertomusta, jolla voisi täysin legitimoida nopeaa ja perusteellista muutosta, arvioi Hongkongin kiinalaisen yliopiston journalistiikan ja viestinnän laitoksen apulaisprofessori Kecheng Fang.

Fangin mukaan epäjohdonmukainen viestintä viittaa siihen, että propagandakoneisto ei välttämättä ole saanut riittävää ohjeistusta kommunistipuolueelta tilanteen kehystämiseksi.

Kiinan presidentti Xi ei ole julkisesti kommentoinut rajoitusten purkamista.

Juttua muokattu kello 11.26: Lisätty tiedot Kiinan terveyskomitean vuotaneesta asiakirjasta.

Lue myös: Näin Kiina painostaa kotimaansa hirmuhallintoa paenneita – Suomessa asuva uiguuri: "Minulle on kerrottu, että minua tarkkaillaan"

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus