Seitsemän jälkeen perjantai-iltana varmistui, että kiinalaisturisteilla havaitut mahdolliset koronavirusepäilyt osoittautuivat negatiivisiksi.
Kaksi Wuhanista saapunutta kiinalaista hakeutui eilen Ivalon terveyskeskuksen päivystykseen flunssaoireiden vuoksi ja heillä epäiltiin koronavirustartuntaa. Heidät ja kolmas saman perheen jäsen asetettiin karanteeniin.
Potilaista otettiin näytteet, jotka analysoitiin tänään THL:n laboratoriossa Helsingissä, ja ne osoittautuivat siis negatiivisiksi.
Lue myös: Juuri nyt: Helpottava tieto Suomelle – tautiepäilyt eivät ole koronavirusta
THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen kertoi MTV Uutiset Livessä, että näytteet testattiin kolmella eri testimenetelmällä, jonka jälkeen voitiin todeta, että kyseessä ei ole koronavirusinfektio.
– Henkilöillä on ihan tavallisia flunssan oireita eli kyllä tässä on varmaan kysymyksessä ihan tavallisen viruksen aiheuttama tavallinen flunssatauti, Puumalainen toteaa.
– Ymmärtääkseni he jatkavat nyt lomaa Suomessa ihan, toivottavasti, alkuperäisen suunnitelman mukaan, Puumalainen kertoo kiinalaisperheen loman jatkosta.
Tähän aikaan vuodesta on liikkeellä paljon erilaisia hengitystieinfektioita. Puumalainen uskoo, että mahdollisia koronavirusepäilyjä tulee Suomessa vastaan jatkossakin.
– Kyllä meidän täytyy olla varautuneita siihen ja meidän täytyy nopeasti tunnistaa mahdolliset epäilyt ja tutkia ne ja sen jälkeen katsoa, että mikä tauti on kysymyksessä.