Näin koronavirusepäiltyä perhettä eristetään ja hoidetaan Ivalossa – hoitohenkilöstö on suojattu huolellisesti

6:31img
Näin koronavirusepäilyjen tutkinta etenee Helsingissä – lähetys Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta
Julkaistu 24.01.2020 12:18

MTV UUTISET–STT

Kaksi Wuhanista saapunutta kiinalaista on hakeutunut myöhään eilen illalla Ivalon terveyskeskuksen päivystykseen flunssaoireiden vuoksi, kertoo Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broas STT:lle.

Hänen mukaansa potilaista on otettu aamulla koronavirusnäytteet, jotka ovat lähteneet Helsinkiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL) analysoitaviksi.

Broasin tietojen mukaan hoitoon hakeutuneet kiinalaiset saapuivat Suomeen kaksi päivää sitten Norjan kautta. Broasin mukaan kyseessä on kolmihenkinen perhe.

Lääkäri ei kerro potilaiden ikää tai sukupuolta.

– Henkilöt ovat hyväkuntoisia. Toisella on lievää flunssanoiretta, ja toinen kokee väsymystä ja sairaudentuntoa. Ja vaikka he ovat Wuhanista, taustalla on tietysti leegio tavallisia tauteja.

Ainakin toistaiseksi kiinalaiset pysyvät terveyskeskuksessa hoidossa. Varotoimiin kuuluu, että potilaat ovat omassa huoneessa eikä muita potilaita sijoitetaan samaan tilaan. Hoitohenkilöstö käyttää heitä tutkiessaan ja hoitaessaan suojaimia.

– Se tarkoittaa käytännössä sitä, että terveydenhuollon henkilöstöllä on suojatakki, suojakäsineet, hengitysmaski ja sitten tällainen visiiri tai lasit, jolla suojataan sitä, ettei tule pärskeitä tai pisaroita silmiin, jos potilas yskii, Broas kertoo.

Lue myös: THL:lta huojentava tieto Kiinan koronaviruksen leviämisestä: "Ei yhtäkään varmistettua jatkotartuntaa"

Suomalaisten ei tarvitse olla huolissaan

Broas toppuuttelee panikointia tautiepäilyihin liittyen.

– Tämä on normaali toimintaohje, että jos henkilöllä on Wuhan-historia parin viikon sisällä, ja heillä on hengitysinfektio-oireita, silloin otetaan näytteet ja arvioidaan, voiko olla kyseessä koronavirus. Todennäköisesti taustalla on joku muu normaali tauti, hän sanoo.

Broasin mukaan suomalaisten ei ole missään nimessä tarvetta olla huolissaan.

– Ensinnäkin nämä ohjeistukset toimivat erittäin hyvin kaikissa sairaanhoitopiireissä eli uutta koronavirustakin ajatellen ohjeistukset ovat olleet käytettävissä kaikissa terveyskeskuksissa ja yksityisillä terveysasemilla. Meillä on myös THL:n toimesta olemassa virukseen liittyvä laboratoriodiagnostiikka.

Ei muita epäilyjä

Ainakaan tällä hetkellä ei ole tiedossa muita koronavirusepäilyjä. Lapissa matkailusesonki on kiihkeimmillään, ja nyt vietettävä kiinalainen uusivuosi näkyy pohjoisessa selkeästi.

Finavian viestinnästä kerrotaan, että ohjeistukset mahdollisiin turistien lentokenttätarkastuksiin tulevat THL:ltä. Ainakaan tähän mennessä sellaisia ei ole annettu.

THL: Näytteiden tutkimisessa kuluu muutama päivä

Ivalossa ilmenneiden koronavirusepäilyjen selvittämisessä menee todennäköisesti muutama päivä, arvioi THL:n professori Mika Salminen. Maailman terveysjärjestö WHO vaatii näytteiltä tuplavarmistuksen, koska kyseessä on uusi virus.

– Testit ovat vasta kehitettyjä ja tiedot niistä on julkaistu vasta tämän viikon alussa, joten niiden luotettavuutta joudutaan varmistelemaan, Salminen sanoo STT:lle.

Salmisen mukaan todennäköisyys koronavirukselle on aika pieni, koska maailmassa pohjoisella pallonpuoliskolla on meneillään flunssa-aika ja tavallisia kuumetauteja on paljon liikkeellä.

THL kertoo myös tiedotteessaan, että mahdolliset koronavirus-tapaukset selvitetään matalalla kynnyksellä. Tiedotteen mukaan Suomen sairaaloissa on hyvä valmius hoitaa ja tutkia koronavirusinfektioita erityisolosuhteissa.

THL seuraa ja päivittää koronavirus-tilannetta nettisivullaan.

Ivalon koronavirusepäilyistä kertoi ensimmäisenä Svenska Yle.

Lue myös: Koronavirus tuli Suomeen? Ivalossa kaksi epäiltyä tartuntaa – perhe kiertänyt Lappia jo päiviä

 Kuume, yskä ja hengenahdistus – näistä oireista tunnistaa maailmalla pelkoa kylvävän Wuhanin koronaviruksen

Koronavirus laittoi rakennusmiehet huhkimaan – Kiinaan nousee uusi sairaala 10 päivässä

Onko tässä eläin, joka levitti vaarallisen koronaviruksen ihmiseen Kiinassa? Geenitutkimus antaa vihiä taudin mahdollisesta alkuperästä

Ainakin 26 kuollut koronavirukseen Kiinassa – tartuntoja yli 800, lähes 1 100 epäillään sairastuneen: "Toistaiseksi ei ole todisteita ihmisten välisistä tartunnoista Kiinan ulkopuolella"

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus