Kiinan talouskasvu hitainta 28 vuoteen – maan talous kasvoi 6,6 prosentilla

8:15img
Katso video: USA:n talous hyytyy – Kiina ylläpitää riittävää talouskasvua
Julkaistu 21.01.2019 07:40

MTV UUTISET

Kiinan talous kasvoi viime vuonna 6,6 prosentilla, tuoreet tilastot kertovat. Kiinan kasvutahti oli viime vuonna heikointa 28 vuoteen.

Loka–joulukuussa Kiinan talous kasvoi 6,4 prosentilla. Kiinan hallitus oli asettanut vuoden 2018 kasvutavoitteeksi noin 6,5 prosenttia.

Yhdysvaltojen asettamat tullimaksut eivät ole suoraan vaikuttaneet Kiinan bruttokansantuotteeseen, kirjoittaa muun muassa Financial Times.

Ekonomistien ja yritysjohtajien mukaan tullimaksut ovat kuitenkin vaikuttaneet ihmisten mielialaan. Se on taas näkynyt ihmisten kulutuksen ja yritysten investointien vähenemisenä.

Lue myös: Asiantuntija: Kiina pelaa kauppasodassa hyvin pitkää peliä – talouskasvu on hallinnon kivijalka

Esimerkiksi vähittäismyynti kasvoi viime vuonna 9,0 prosentilla, kun edellisvuonna vastaava luku oli 10,2 prosenttia.

Tehtaiden tuotanto nousi 6,2 prosentilla, kun vielä vuonna 2017 luku oli 6,6, prosenttia.

Kiinassa on tehty heinäkuusta lähtien elvyttäviä raha- ja veropolitiikkaan liittyviä toimenpiteitä.

Ne eivät ole kuitenkaan onnistuneet kääntämään kasvun hidastumista. Viime viikolla maan valtiovarainministeri ilmoitti uusista veroleikkaussuunnitelmista.

Lähdetietojen mukaan Yhdysvallat harkitsee Kiinaan kohdistuvien tullien ainakin osittaista löysäämistä

Kiina ja Yhdysvallat ovat ajautuneet kauppasotaan, ja ne ovat vuoron perään iskeneet toisilleen tullimaksuja.

Yhdysvaltain ja Kiinan on päästävä jonkinlaiseen kauppasopuun maaliskuun alkuun mennessä, tai Yhdysvaltain tuontitullit kiristyvät entisestään.

Wall Street Journal kertoi viime viikolla, että Yhdysvallat harkitsee kiinalaisiin tuotteisiin kohdistuvien tuontitullien ainakin osittaista löysäämistä kauppaneuvotteluiden vauhdittamiseksi.

Lehden lähteiden mukaan valtiovarainministeri Steve Mnuchin on nostanut strategiakeskusteluissa esiin ajatuksen luopua osasta tai kaikista tuontitulleista, jotka koskevat 250 miljardin dollarin arvoista Kiinan tuontia.

Lue myös: Kiinan kotimarkkinoilla hyytymisen merkkejä – "Valtio ottaa käyttöön tutut elvytystoimet"

Tarkoituksena olisi saada Kiina tekemään myönnytyksiä neuvotteluissa ja edistää kauppasodan loppumista sekä pitkän tähtäimen sovun saavuttamista Kiinan kanssa.

Kauppaneuvotteluita johtaa Yhdysvaltain puolelta Robert Lighthizer, jonka asenne Kiinaa kohtaan on hieman tiukempi kuin Mnuchinilla.

Yhdysvaltain valtiovarainministeriö sanoi aiemmin uutistoimisto AFP:lle, että Mnuchin tai Lighthizer eivät ole tehneet mitään virallista suositusta asiasta ja että neuvottelut Yhdysvaltain ja Kiinan välillä ovat vielä kaukana maalista. 

Tuoreimmat aiheesta

Kiina