Pankkien tiukentuneet ehdot kaatavat SKVL:n kyselyn perusteella asuntokauppoja pikkupaikkakunnilla.Asuntokaupassa on poikkeuksellisen hiljaisen jakson jälkeen piristymisen merkkejä, kertoo Suomen Kiinteistönvälittäjät ry (SKVL) ylimääräisen jäsenkyselynsä perusteella.
Helmi-maaliskuun vaihteessa tehty jäsenkysely kertoo, että asunnonvaihtajien liikehdintä on kasvanut merkittävästi. Kauppojen määrä kasvaa eniten kasvukeskusten kerrostaloasunnoissa, etenkin Helsingissä, Turussa ja Tampereella.
– Asuntomarkkinoilla vallinnut hiljaisuus on päättymässä, mutta Suomen eri paikkakunnilla on suuria eroja siinä, kuinka nopeasti kauppa on lähtenyt käymään, SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg sanoo tiedotteessa.
Pääkaupunkiseudun ympäryskunnissa yli 60 prosenttia välittäjistä raportoi selvää nousua pientalokaupassa. Myös Jyväskylän ja Kuopion suunnalla on selvää vilkastumista asuntokaupassa.
SKVL:n mukaan asuntolainojen ehdot ovat kiristyneet viime aikoina ja pankkien tiukempi linja kaataa asuntokauppoja erityisesti pienemmillä paikkakunnilla. Mannerbergin mukaan tämä koskee etenkin ennen vuotta 1990 rakennettuja pientaloja, jotka vastaavat Suomessa yli 60 prosentista pientalokaupasta.
– Näiden talojen rahoittamisessa pankit yskivät, ja se näkyy nyt kauppamäärissä. Tämän ikäiset talot ovat kuitenkin hinnoiltaan huomattavasti helpommin perheiden budjeteille mahdollisia, ja isojakin remontteja halutaan tehdä, Mannerberg näkee.
SKVL:n mukaan myös loma-asuntojen kauppa on kärsinyt hiljaisemmasta asuntomarkkinatilanteesta.
Asuntomarkkinat hyytyivät viime vuonna huomattavasti korona-ajan buumin jälkeen. Taustalla on etenkin korkojen nousu.