Kiira Korpi avoimena kisa-ahdistuksesta: "Ajattelin, että en voi laittaa kahviin sokeria, jotta painoni ei nouse”

Kiira Korpi
Str / Lehtikuva
Julkaistu 16.01.2017 08:17

MTV VIIHDE

Taitoluistelija Kiira Korpi kertoo Mielenterveyden keskusliiton sivuilla ahdistuksesta, joka piinasi häntä koko kilpauran ajan. Lopulta pelko epäonnistumisesta vei ilon urheilusta ja elämästä. 

Kiira Korpi, 28, kertoo avoimesti kärsineensä vaikeasta ahdistuksesta kilpaurallaan. Korpi toteaa Mielenterveyden keskusliiton haastattelussa, että hän alkoi kokea huonoa omatuntoa menestyksestä ja huomion saamisesta jo uransa alkutaipaleella.

Menestymispaineet alkoivat synnyttää vaikeita ahdistuksen tunteita.

– Menin joka päivä treeneihin vähintään kohtalaisen ahdistuneena siitä, millaiseen suoritukseen tällä kertaa venyisin. Usein olin jopa todella ahdistunut.

Ahdistus ei hellittänyt vapaa-ajallakaan, vaan treenit ja pelko niiden häiriintymisestä seurasi juhliinkin.

– Ihailin salaa urheilijoita, jotka näyttivät ulospäin siltä, että pystyivät tekemään treenien ulkopuolella huolettomasti muita, tavallisia asioita. Minä en pystynyt. Koko ajan mietin seuraavia treenejä ja sitä, miten ne menevät, Korpi avautuu.

– Jos menin juhliin, ajattelin, että en voi laittaa kahviin sokeria tai santsata kakkua, jotta painoni ei nouse. Pohdin, moneltako pitäisi lähteä kotiin, jotta seuraavan päivän treenit eivät vaarannu väsymyksen takia. En pystynyt rentoutumaan oikeastaan koskaan, mutta esitin normaalia.

Korpi kokee, että hänen useat loukkaantumiset olivat luonnon tapa kertoa, että hän ei voi hyvin. Yhdeksän vuoden puurtamisen jälkeen hän ilmoitti lopettavansa kilpauransa.

Nykyään hän asuu poikaystävänsä Arthur Borgesin kanssa New Yorkissa ja työskentelee yhä luistelun parissa, mutta ei kilpaile.

– Jos stressi hallitsi mieltäni ennen 90-prosenttisesti, nykyinen lukema voisi olla kymmenen. Minua jo vähän naurattaakin se, kuinka aikaisemmin koin asiassa kuin asiassa suurta riittämättömyyden tunnetta. Aivan kuin mieleni olisi ollut kone, joka oli ohjelmoitu toimimaan automaattisesti negatiivisella tavalla.

Lue Korven haastattelu kokonaisuudessaan täältä.

Tuoreimmat aiheesta

Seurapiirit